Dynasty tietopalvelu Haku RSS Österbottens välfärdsområde - Pohjanmaan hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta (Pohjanmaan hyvinvointialue)
Pöytäkirja 01.02.2023/Pykälä 7


 

 

 

Österbottens välfärdsområdes logotyp. 

2023 kokouspäivämäärät

 

Tarkastuslautakunta (Pohjanmaan hyvinvointialue) 01.02.2023 § 7

117/00.02.02.01/2023    

Valmistelija  

Hyvinvointialueen hallintosäännön 149 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan.?

Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

Kokouskutsun antaa toimielimen puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsu laaditaan ruotsiksi ja suomeksi. Kutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Esityslista laaditaan ruotsiksi ja suomeksi. Myös liitteet laaditaan mahdollisuuksien mukaan ruotsiksi ja suomeksi. Kokouskutsu, esityslista, liitteet ja oheismateriaali lähetetään sähköisesti.

Kokouskutsu lähetetään, mikäli mahdollista, vähintään neljä päivää ennen kokousta. Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla. Toimielin päättää miten esityslista lähetetään varajäsenille.

Lautakunta voi käsitellä asian varsinaisessa kokouksessaan, jossa kokouksen osallistujat ovat läsnä kokouspaikalla. Vaihtoehtoisesti kokous voidaan pitää sähköisessä toimintaympäristössä, johon osallistutaan sähköisen yhteyden avulla (sähköinen kokous). Sähköinen kokous voidaan pitää siten, että kaikki osallistuvat kokoukseen sähköisen yhteyden avulla tai siten, että vain osa läsnäolijoista osallistuu kokoukseen sähköisen yhteyden avulla.

Hallintosäännön 90 §:n mukaan tilintarkastajalla on läsnäolo- ja puheoikeus lautakunnan kokouksissa. Tilintarkastajalla ja lautakunnan määräämillä luottamushenkilöillä ja viranhaltijoilla on läsnäolovelvollisuus lautakunnan kokouksessa lautakunnan niin päättäessä.

Aluehallitus ei voi määrätä edustajaansa tarkastuslautakunnan kokouksiin.

Tarkastuslautakunta määrää alaisensa viranhaltijan esittelijäksi. Tarkastuslautakunta voi erityisestä syystä päättää, että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä.

Puheenjohtaja on laatinut ehdotuksen lautakunnan kokouspäivämääriksi.

Tarkastuslautakunta ottaa kokouksessaan 8.3. kantaa viran/toimen julistamiseen avoimeksi ja valitsee 24.5. henkilön kyseiseen virkaan/toimeen.

Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja

- Tarkastuslautakunta päättää, että kevään kokouspäivämäärät ovat seuraavat: keskiviikko 8.3. klo 13 ja keskiviikko 24.5. klo 13.
- Tarkastuslautakunta päättää, että kokoukset voidaan tarvittaessa pitää siten, että kaikki läsnäolijat osallistuvat kokoukseen sähköisen yhteyden avulla tai siten, että vain osa läsnäolijoista osallistuu kokoukseen sähköisen yhteyden avulla.
- Tarkastuslautakunta päättää, että hallintojohtaja tai hänen nimeämänsä viranhaltija toimii kokouksissa pöytäkirjanpitäjänä, kunnes uuteen tilintarkastusyksikköön on valittu oma henkilöstö.

Päätös:

Ehdotus hyväksyttiin.

 

Jakelu