Dynasty tietopalvelu Haku RSS Österbottens välfärdsområde - Pohjanmaan hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Omistajaohjausjaosto
Pöytäkirja 22.11.2023/Pykälä 94


 

Muut mahdolliset asiat

Omistajaohjausjaosto 22.11.2023 § 94

Pohjanmaan hyvinvointialueen hallintosäännön 161 §:n mukaan asiat päätetään kokouksissa viranhaltijan esittelystä. Hallintosäännön 160 §:n mukaan toimielin voi esittelijän tai jäsenen ehdotuksesta, jota on kannatettu, ottaa enemmistöpäätöksellä käsiteltäväksi asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa.

Pykälän kohdalla voidaan esimerkiksi jakaa tietoa, ilmoittaa asioista, tehdä aloitteita ja esittää kysymyksiä.

Päätös:

Pohjanmaan hyvinvointialueella on yksi osake Työ Plus yhtiössä. Pohjanmaan hyvinvointialue on ollut halukas myymään osakkeensa tekniseen hankintahintaan 10 000 euroa. Luodon kunta on ilmoittanut kiinnostuksesta ostaa osake. Omistajaohjausjaosto päätti osaltaan hyväksyä osakkeen myynnin ko. hintaan. Tarvittaessa asia viedään hallituksen päätettäväksi, mikäli myyntiprosessi sitä edellyttää. Merkitään myös, että Gun Kapténs ilmoitti jääviydestä eikä osallistunut asian käsittelyyn (poissa kokouksesta klo 15.05-15.09).

Lisäksi merkitään tiedoksi, että puheenjohtaja ja esittelijä olivat kutsuttuina14.12.2023 tarkastuslautakunnassa esittelemässä omistajaohjausta ja omistajaohjausjaoston toimintaa. Esitysmateriaali ladataan Gambitiin jaoston jäsenille tiedoksi.