Dynasty tietopalvelu Haku RSS Österbottens välfärdsområde - Pohjanmaan hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 06.02.2024/Pykälä 6


 

 

 

 

Kuinka Pohjanmaa voi 2024?

 

Nuorisovaltuusto 06.02.2024 § 6

900/00.02.04.00/2024    

Valmistelija  

Lisätietoja: puhelinnumero: 06 218 1111 (vaihde), etunimi.sukunimi@ovph.fi

Sektorijohtajat tekevät vuosittain selvityksen siitä, kuinka väestö Pohjanmaalla voi.Tämä raportti toimii alueellisena hyvinvointikertomuksena ja toimii perustana hyvinvointialueen toimintasuunnitelmalle ja budjettityölle.Raporttiin sisältyy erimuotoista tilastotietoa, mutta myös arviointeja, joita eri asiantuntijat ovat laatineet.

 

Sektorijohtaja, lapset, nuoret ja perheet Sjöström Pia-Maria

Nuorisovaltuusto tuo esille näkemyksensä lasten ja nuorten tilanteesta Pohjanmaalla.

Päätös:

Kristiinankaupungin nuoret voivat hyvin, yhteishenki on hyvä ja yhteistä toimintaa on myös Karijokelaisten sekä Kaskislaisten nuorten kanssa. Kaupungista löytyy hyvin toimintaa nuorille. Nuorisovaltuusto on käynyt läpi kouluterveyskyselyn tuloksia sekä osallistunut projektiin yhteistyössä Mannerheimin lastensuojeliiton kanssa, jossa kouluihin on tehty hygieniapaketteja, jotka ovat sisältäneet m.m. kuukautissuojia.
Närpiössä nuorten yksinäisyys ja ahdistuneisuus sekä psyykkinen hyvinvointi on kouluterveyskyselyn mukaan vähentynyt, mutta alkoholin käyttö on lisääntynyt coronan jälkeisen nuorten juhlimisen myötä.  Korsnäsissa kouluterveyskyselyjen tulokset eivät näy kuntakohtaisesti, sillä yläaste käydään Maalahdessa.  Korsnäsilaiset nuoret ovat miettineen hammashuollon siirtymistä liikkuvan yksiköön ja sen tarkoituksenmukaisuutta, sillä liikkuvayksikkö on pysäköity Korsnäsin entisen hammasvastaanoton pihaan.
Laihian nuorten uni ja liikkuminen on hyvällä tasolla ja koulukiusaaminen on vähentynyt. Koulussa on on kuitenkin esiintynyt turvattomuutta sekä levottomuutta kouluun kohdistuneen ampumauhkauksen vuoksi sekä koulussa oppilailla mukana olleiden puukkojen vuoksi.
Vaasassa nuorisovaltuusto on tehnyt nuorille suunnatun vaikuttamiskyselyn, jolla on haluttu selvittää sitä, mihin nuoret haluaisivat vaikuttaa. Pohjanmaan poliisin kanssa yhteistyössä tehtävä Ankkuritoiminta on käynnistynyt Vaasassa. Nuorisovaltuuston kokouspalkkioiden leikkaukset säästösyistä sekä nuorisopalveluiden vähäiset resurssit huolettavat. Nuorisovaltuuston vaalit ovat myös tulossa.
Vöyrillä nuoret voivat hyvin ja kunnasta löytyy liikuntamahdollisuuksia. Kiusaamista esiintyy ja kunnan puolelta on erilaisia toimenpiteitä kiusaamisen vähentämiseksi. Kuraattoripalveluihin pääsee hyvin.
Uudessakaarlepyyssä nuoret voivat hyvin. Coronavuodet olleet rankat.  Kunnassa on kiertänyt nuorisotyön zeepra-auto, joka on jakanut infoa nuorille ja nuorisovaltuusto on osallistunut infon jakamiseen.
Pedersöressä on myös järjestetty nuorille Zeepra-auton tapaamisia. Kodeissa esiintyvä fyysinen väkivalta on korkealla sekä seksuaalista ahdistelua esiintyy enemmän. Alkoholin käyttö on vähentynyt, mutta nikotiinituotteiden käyttö on sen sijaan lisääntynyt.
Luodossa on myös järjestetty zeepra-auton tapaamisia nuorille. Nuorten keskuudessa esiintyy erilaista ryhmäytymistä ja käytös aikuisia kohtaan on huonoa. Kuraattoreilla ja psykologeilla on ollut paljon tekemistä.
Kruunupyyssä koetaan, että on pääsy kuraattorille ja psykologille on helppoa, koulukiusaaminen sekä seksuaalinen ahdistelu on vähentynyt, useampi tuntee itsensä tärkeäksi ja kouluruoka on hyvää, mutta useampi oppilas jättää aamiaisen syömättä ja liikkuminen on vähentynyt. Yhteinen ulkoilupäivä kaikille oppilaille on suunnitteilla.

 

Jakelu