Dynasty tietopalvelu Haku RSS Österbottens välfärdsområde - Pohjanmaan hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluevaltuusto
Pöytäkirja 10.06.2024/Pykälä 35


Liite 7 Hallintosäännön LIITE 3
Liite 8 LIITE 3 Työversio

 

 

 

 

Hallintosäännön liitteen 3 päivittäminen

 

Aluehallitus 13.05.2024 § 103

 

Valmistelija Jakobsson-Pada Linda

Metsola Terhi

Lisätietoja: puhelinnumero: 06 218 1111 (vaihde), etunimi.sukunimi@ovph.fi

Hallintosäännössä tulee määritellä, milloin poikkeavat hallintosääntömääräykset voivat häiriötilanteessa tulla sovellettaviksi. Tällaisia erityisiä syitä voivat olla esimerkiksi henkeen ja terveyteen kohdistuvat uhat sekä elintärkeiden palveluiden keskeytymiseen, talouteen, kiinteistöihin, muuhun omaisuuteen tai ympäristöön kohdistuvat uhat, jotka aiheuttavat välittömän vaaran tai muun vakavan toiminnallisen tai taloudellisen uhan tai riskin, eikä tilanne ei ole hallittavissa viranomaisten säännönmukaisin toimivaltuuksin.

Pohjanmaan hyvinvointialueella on laadittu hallintosäännön liite 3 Toiminta normaaliolojen häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Hallintosäännön liitettä on päivitetty nimikkeiden, käsitteiden ja osaksi sisällön osalta, jotta se vastaa ajankohtaista lainsäädäntöä sekä Valtioneuvoston asetusta hyvinvointialueiden varautumisesta sosiaali- ja terveydenhuollon häiriötilanteisiin.

Kohdan § 5 Erityistoimivallan käyttöön ottaminen pykälän muutoksien perustelut ovat:

. Päätöksentekokyky on kyettävä takaamaan ja tarvittaessa nopeasti keskittämään ottamalla erityistoimivalta käyttöön niin, että peruspalvelujen turvaaminen ei missään vaiheessa vaarannu nopeasti kehittyvässä normaaliolojen vakavassa häiriötilanteessa ja/tai poikkeusoloissa.

. Nopeassa tilannekehityksessä päätös erityistoimivallan käyttöön ottamisesta on kyettävä tekemään nopeutetussa järjestyksessä.

. Peruspalvelujen turvaaminen ja häiriötilanteen normalisoiminen edellyttävät normaaliolojen vakavissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa keskeytymätöntä ja keskitettyä päätöksentekoa, mikä mahdollistetaan vain, mikäli erityistoimivalta kyetään ottamaan käyttöön nopeutetussa säätämisjärjestyksessä eikä päätös erityistoimivallan käyttöön ottamiseksi voi jäädä odottamaan Pohjanmaan hyvinvointialueen aluehallituksen kokoon kutsumista.

. § 5:n viimeinen kappale, joka alkaa sanoilla "Päätöksen erityistoimivallan käyttöön ottaminen.", on joka tapauksessa korjattava selkeäksi ja yksiselitteiseksi. Nyt kyseisestä kappaleesta ei käy ilmi, mistä esityksestä on kyse ja mistä hyvinvointialueen johtaja siinä päättää.

Asiasta (§5 pykälän muutokset) on konsultoitu hyvinvointialueen johtavaa lakimiestä ja korjausehdotus on linjassa muiden hyvinvointialueiden § 5 (Erityistoimivallan käyttöön ottaminen) kanssa sillä erotuksella, että Pohjanmaan hyvinvointialueen johtaja ei voi itse tehdä varautumisen ja turvallisuuden johtoryhmälle esitystä, joka koskee hänen päätösvaltaansa, vaan esityksen voi näissä tapauksissa tehdä joku muu johtava viranhaltija.

Hallintojohtaja Jakobsson-Pada Linda

ehdottaa, että aluehallitus ehdottaa aluevaltuustolle, että liite 3 hallintosääntöön päivitetään liitetyn ehdotuksen mukaisesti.

Päätös:

Ehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

Aluevaltuusto 10.06.2024 § 35

327/00.01.01/2023    

Valmistelija Jakobsson-Pada Linda

Metsola Terhi

Lisätietoja: puhelinnumero: 06 218 1111 (vaihde), etunimi.sukunimi@ovph.fi

 

Hallitus

ehdottaa, että aluevaltuusto hyväksyy, että liite 3 hallintosääntöön päivitetään liitetyn ehdotuksen mukaisesti.

Päätös:

Ehdotus hyväksyttiin.

Kokous keskeytettiin lounaan ajaksi klo 11.00 - 11.45.

 

Jakelu