Dynasty tietopalvelu Haku RSS Österbottens välfärdsområde - Pohjanmaan hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 17.06.2024/Pykälä 65


 

 

 

 

Tarkastuslautakunnan syyskauden 2024 kokoukset ja käsiteltävien asioiden suunnitelma

 

Tarkastuslautakunta 17.06.2024 § 65

3673/00.03.01/2024    

Valmistelija Tammelin Margit

Lisätietoja: puhelinnumero: 040 187 8110, etunimi.sukunimi@ovph.fi

Aluevaltuuston 28.11.2022 § 96 hyväksymän Pohjanmaan hyvinvointialueen hallintosäännön 149 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheen-johtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

Tarkastuslautakunta on päättänyt kokouksessaan 1.2.2023 § 7, että tarkastuslautakunnan kokoukset voidaan tarvittaessa pitää siten, että kaikki läsnäolijat osallistuvat kokoukseen sähköisen yhteyden avulla tai siten, että vain osa läsnäolijoista osallistuu sähköisen yhteyden avulla.

Oheismateriaali:

Käsiteltävien asioiden suunnitelma syksy 2024

 

Tarkastuspäällikkö Tammelin Margit

Ehdottaa, että tarkastuslautakunta käy keskustelun syyskauden 2024 käsiteltävien asioiden suunnitelmasta ja hyväksyy sen ohjeellisena sekä päättää hyväksyä syyskauden 2024 kokousaikataulun pidettäväksi seuraavasti:
. Keskiviikkona 18.9.2024 klo 9.00
. Keskiviikkona 23.10.2024 klo 9.00
. Keskiviikkona 20.11.2024 klo 9.00
. Keskiviikkona 18.12.2024 klo 9.00
Fyysinen kokoustila järjestetään kokousta varten ja kokouspaikka tarkentuu myöhemmin.

Päätös:

Tarkastuslautakunta hyväksyi syyskauden 2024 käsiteltävien asioiden suunnitelman ohjeellisena ja hyväksyi syyskauden 2024 kokousaikataulun seuraavasti:
Keskiviikkona 18.9.2024 klo 9:00
Keskiviikkona 23.10.2024 klo 9:00
Keskiviikkona 13.11.2024 klo 9:00
Keskivikkona 18.12.2024 klo 9:00
Kokoustilaksi varataan X-talon kokoushuone Hauki.