Dynasty tietopalvelu Haku RSS Österbottens välfärdsområde - Pohjanmaan hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 17.06.2024/Pykälä 68


 

Muut mahdolliset asiat

Tarkastuslautakunta 17.06.2024 § 68

Pohjanmaan hyvinvointialueen hallintosäännön 161 §:n mukaan asiat päätetään kokouksissa viranhaltijan esittelystä. Hallintosäännön 160 §:n mukaan toimielin voi esittelijän tai jäsenen ehdotuksesta, jota on kannatettu, ottaa enemmistöpäätöksellä käsiteltäväksi asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa.

Pykälän kohdalla voidaan esimerkiksi jakaa tietoa, ilmoittaa asioista, tehdä aloitteita ja esittää kysymyksiä

 

Talousarvio 2025

Annettu tiedoksi prosessi ja aikataulu koskien tarkastuslautakunnan alaista tulosyksikköä 110050 tilintarkastus.

Tarkastuspäällikkö Margit Tammelin ehdottaa, että tarkastuslautakunta merkitsee prosessin ja aikataulun tiedoksi.

 

Prosessikuvaus

Annettu tiedoksi, että ulkoisen tarkastuksen yksikkö on laatinut kuvaukset ulkoisen tarkastuksen pääprosesseista. Kuvaukset aliprosesseista laaditaan syyskaudella 2024.

Tarkastuspäällikkö Margit Tammelin ehdottaa, että tarkastuslautakunta merkitsee tilannekatsauksen prosessikuvauksesta tiedoksi.

 

HYTE-työ ja HYTE-kerroin

Jäsen Gunilla Jusslin toivoo enemmän tietoa hyte-työstä. 

Päätös:

Tarkastuslautakunta merkitsi saadut tiedot ja tilannekatsauksen tiedoksi sekä päätti, että selvitetään hyte-työhön liittyvä vastuutaho.