Dynasty tietopalvelu Haku RSS Österbottens välfärdsområde - Pohjanmaan hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluevaltuusto
Pöytäkirja 16.12.2022/Pykälä 126



 

 

 

Österbottens välfärdsområdes logotyp. 

Pohjanmaan hyvinvointialueen pelastuslaitoksen palvelutasopäätös 2023

 

Aluehallitus 14.11.2022 § 156

 

Valmistelija 

Tero Mäki, pelastusjohtaja

Lisätietoja: puhelinnumero: 0400 767502, etunimi.sukunimi@ovph.fi

 

Pelastustoimen jaosto, 5.10.2022, § 7

 

Pohjanmaan hyvinvointialueen aloittaessa varsinaisen toiminnan 1.1.2023, sillä tulee olla määräajan voimassa oleva pelastuslain 29§:n mukaan pelastustoimen palvelutasopäätös. Pelastustoimen järjestämisestä annettu laki 613/2021 tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2023. Lain 6 §:n mukaiset ensimmäiset palvelutasopäätökset tulee tehdä viimeistään 1 päivänä joulukuuta 2023.

 

Pohjanmaan hyvinvointialuetta koskevia pelastustoimen palvelutasopäätöksiä on kaksi kappaletta: Pohjanmaan pelastuslaitoksen (voimassa 2021-24) ja Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitoksen (voimassa 2021-25) palvelutasopäätös. Palvelutasopäätökset perustuvat pelastusalueilla tehtyihin pelastustoimen riskianalyyseihin, jotka ovat pelastuslain (379/2011) nojalla tehtyjä. Molemmat päätökset seuraavat Sisäministeriön ohjetta "Palvelutasopäätöksen sisällöstä ja rakenteesta" (Pelastustoimen julkaisut 17-18/2013).

 

Voimaanpanolain (616/2021) 1 §:n mukaan, ennen hyvinvointialueen ensimmäisen palvelutasopäätöksen tekemistä noudatetaan pelastuslain (379/2011) nojalla tehtyjä kyseistä aluetta koskeneita alueen pelastustoimen palvelutasopäätöksiä.

 

Koska sana palvelutasopäätös on ilmaistu monikossa, hyvinvointialueen pelastustoimen valmistelijat lähtevät tulkinnassaan siitä, että siirtymäajalla alueellaan voidaan soveltaa enemmän kuin yhtä palvelutasopäätöstä. Sisäministeriön pelastusosaston lainsäädännön valmistelijat Mika Kättö ja Ilpo Helismaa ovat tukeneet esityksellään pelastusjohtajien kokouksen yhteydessä samaa tulkintaa, että 1.1. - 30.11.2023 ajan on hyvinvointialueen päätösvallassa ja vastuulla, mitä päätöstä tai päätöksiä alueella noudatetaan.

 

Hyvinvointialue voi siirtymäsäännöksen nojalla noudattaa soveltuvin osin molempia palvelutasopäätöksiä, että Pohjanmaan hyvinvointialueen velvollisuus on tuottaa palvelut koko alueellaan yhdenmukaisin perustein. Yhdenmukaisuus on hyvinvointialuetta velvoittava ja sen vuoksi aluetta koskevia palvelutasopäätöksiä sisältöjä on arvioitu keskenään.

 

Palvelutasopäätösten osa kokonaisuuksia on vertailtu keskenään liitteen mukaisesti (taulukko). Päätöksissä olevien merkittävien poikkeaminen osalta on tehty tekninen yhteensovittaminen siten, että tehtävä päätös huomioi mahdollisimman hyvin yhdenmukaisuuden voimassa olevista palvelutasopäätösten pohjalta.

 

Päätösesitys: Vertailussa esiin nostetuista poikkeamista on tehty tarkentava dokumentti, mikä yhdessä voimassa olevien Pohjanmaan sekä Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren seudun pelastuslaitosten palvelutasopäätösten kanssa, esitetään käsiteltäväksi hyvinvointialueen hallitukselle ja vahvistettavaksi valtuustolle Pohjanmaan hyvinvointialueen pelastustoimen palvelutasopäätökseksi. Palvelutasopäätös kokonaisuutta noudatetaan soveltuvin osin Pohjanmaan hyvinvointialueella määräajan 1.1. - 30.11.2023.

 

 Pelastustoimen järjestämisestä annetun lain (613/2021) mukaan Pohjanmaan hyvinvointialueen uuden määräaikaisen pelastustoimen palvelutasopäätöksen valmistelu aloitetaan alueen riskianalyysillä joulukuussa 2022 siten, että hyvinvointialueen valtuusto voi päätöksellään vahvistaa pelastustoimen palvelutason voimaan 1.12.2023 alkaen.

 

Päätös:  Hyväksyttiin.

 

Aluehallitus 14.11.2022  

2395/00.02.01.00/2022     

Hyvinvointialuejohtaja Kinnunen Marina

ehdottaa, että aluehallitus esittää aluevaltuustolle, että tarkentava asiakirja yhdessä Pohjanmaan pelastuslaitoksen sekä Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitoksen voimassa olevien palvelutasopäätösten kanssa vahvistetaan Pohjanmaan hyvinvointialueen pelastustoimen palvelutasopäätökseksi. Palvelutasopäätöskokonaisuutta noudatetaan soveltuvin osin Pohjanmaan hyvinvointialueella määräajan 1.1.-30.11.2023.  

Pelastustoimen järjestämisestä annetun lain (613/2021) mukaisesti Pohjanmaan hyvinvointialueen uuden määräaikaisen palvelutasopäätöksen valmistelu aloitetaan alueen riskianalyysillä joulukuussa 2022 siten, että aluevaltuusto voi vahvistaa uudella päätöksellä pelastustoimen palvelutason voimaantulon 1.12.2023 alkaen.

Päätös:

Ehdotus hyväksyttiin.

Pöytäkirjaan merkittiin, että pelastusjohtaja Tero Mäki osallistui kokoukseen sähköisen yhteyden kautta tiedottaakseen lyhyesti palvelutasopäätösehdotuksen keskeisestä sisällöstä.

 

Aluevaltuusto 16.12.2022 § 126

2395/00.02.01.00/2022    

Valmistelija Mäki Tero

Lisätietoja: puhelinnumero: 0400 767502, etunimi.sukunimi@ovph.fi

 

Hallitus

ehdottaa aluevaltuustolle, että tarkentava asiakirja yhdessä Pohjanmaan pelastuslaitoksen sekä Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitoksen voimassa olevien palvelutasopäätösten kanssa vahvistetaan Pohjanmaan hyvinvointialueen pelastustoimen palvelutasopäätökseksi. Palvelutasopäätöskokonaisuutta noudatetaan soveltuvin osin Pohjanmaan hyvinvointialueella määräajan 1.1.-30.11.2023.

Päätös:

Ehdotus hyväksyttiin.

Pöytäkirjaan merkittiin, että pelastusjohtaja Tero Mäki teki selkoa palvelutasopäätöksestä ennen kuin asiasta päätettiin.