RSS-linkki
Kokousasiat:https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan jaosto
Pöytäkirja 03.02.2022/Pykälä 10
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan jaosto § 10 03.02.2022
§ § 10 Muut mahdolliset asiat
Pohjanmaan hyvinvointialueen kuntayhtymän hallintosäännön 99 §:n mukaan asiat päätetään jaoston kokouksissa viranhaltijan esittelystä. Toimielin voi erityisestä syystä päättää, että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä.
Pykälän kohdalla voidaan esimerkiksi jakaa tietoa, ilmoittaa asioista, tehdä aloitteita ja esittää kysymyksiä. Päätöksentekoa edellyttävät asiat käsitellään viranhaltijoiden esittelyn perustella.
Seuraava kokous pidetään 12.5. klo 14.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |