RSS-linkki
Kokousasiat:https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kuntayhtymän hallitus
Pöytäkirja 14.06.2022/Pykälä 115
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Virkamuutos, sosiaaliohjaaja johtavaksi ohjaajaksi, Kultapiha
Kuntayhtymän hallitus 14.06.2022 § 115
1543/05.00/2022
Valmistelija Nåls Carina
Lisätietoja: puhelinnumero: 050 123 4567, etunimi.sukunimi@ovph.fi
Kultapihan asumisyksikkö tarjoaa kehitysvammaisten henkilöiden lakisääteisiä palveluja sekä tehostettuna että tuettuna palveluasumisena. Yksikkö on siirretty kuntayhtymään ilman vakinaista esihenkilön virkaa. Yksikön esihenkilö on työskennellyt tilapäisellä virkamääräyksellä vuodesta 2021 alkaen. Koska esihenkilö päättää tarvittaessa erityishuoltolain mukaisista rajoitustoimenpiteistä ympärivuorokautisen hoivan palveluasumisessa ja tehostetussa palveluasumisessa, on vaatimuksena lain mukaan, että esihenkilö on virkasuhteessa. Rajoitustoimenpiteitä koskeviin päätöksiin liittyy julkisen vallan käyttöä.
Yksikössä on tällä hetkellä kaksi sosiaaliohjaajan tointa, joista toinen on täyttämättä. Täyttämätön toimi voidaan muuttaa lähiesimiehen viraksi ilman, että sillä on nykytilanteessa kielteistä vaikutusta toimintaan. Sosiaaliohjaajan ja johtavan ohjaajan palkkaero on vuositasolla 6 300 euroa.
Johtaja Kinnunen Marina
ehdottaa, että yksi (1) Kultapihan sosiaaliohjaajan toimi muutetaan yhdeksi (1) lä-hiesihenkilön viraksi (johtava ohjaaja) ja julistetaan haettavaksi välittömästi.
Päätös:
Hyväksyttiin esityksen mukaan.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |