RSS-linkki
Kokousasiat:https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kuntayhtymän hallitus
Pöytäkirja 14.06.2022/Pykälä 106
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tilannekatsaus
Kuntayhtymän hallitus 14.06.2022 § 106
Pohjanmaan hyvinvointialueen kuntayhtymän hallintosäännön 99 §:n mukaan asiat päätetään hallituksen kokouksissa viranhaltijan esittelystä. Toimielin voi erityisestä syystä päättää, että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä.
Pykälän kohdalla voidaan esimerkiksi jakaa tietoa, ilmoittaa asioista, tehdä aloitteita ja esittää kysymyksiä. Päätöksentekoa edellyttävät asiat käsitellään viranhaltijoiden esittelyn perusteella.
Päätös:
Hallitus merkitsi johtajan, talousjohtajan ja koti- ja asumispalveluiden toimialajohtajan antaman tilannekatsauksen tiedoksi keskustelun jälkeen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |