RSS-linkki
Kokousasiat:https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kuntayhtymän hallitus
Pöytäkirja 05.10.2022/Pykälä 174
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Muut mahdolliset asiat
Kuntayhtymän hallitus 05.10.2022 § 174
Pohjanmaan hyvinvointialueen kuntayhtymän hallintosäännön 99 §:n mukaan asiat päätetään hallituksen kokouksissa viranhaltijan esittelystä. Toimielin voi erityisestä syystä päättää, että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä.
Pykälän kohdalla voidaan esimerkiksi jakaa tietoa, ilmoittaa asioista, tehdä aloitteita ja esittää kysymyksiä. Päätöksentekoa edellyttävät asiat käsitellään viranhaltijoiden esittelyn perusteella.
Päätös:
Puheenjohtaja muistutti valtuutettuja ilmoittamaan osallistumisestaan Uumajamatkaan 9.-10.11.2022.
Kokous päättyi klo 11.45.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |