RSS-linkki
Kokousasiat:https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kuntayhtymän hallitus
Pöytäkirja 05.10.2022/Pykälä 160
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 2 | Liite Rahastojen luovutus |
Rahastojen siirtäminen Pohjanmaan hyvinvointialueelle
Kuntayhtymän hallitus 05.10.2022 § 160
2273/02.00/2022
Valmistelija Nystrand Lena
Lisätietoja: puhelinnumero: 044 323 1740, etunimi.sukunimi@ovph.fi
Pietarsaaren sosiaali- ja terveysvirastolla on ollut kaksi suurta lahjoitusrahastoa, jotka ovat siirtyneet Pohjanmaan hyvinvointialueen kuntayhtymälle siinä yhteydessä, kun toiminta siirtyi kuntayhtymälle.
Rahastot olivat olemassa jo ennen kuin sosiaali- ja terveysvirasto perustettiin, sillä ne liittyvät alun perin Malmin sairaalalle annettuihin lahjoituksiin. Lahjoitusrahastot ovat
- Malmin potilas- ja henkilöstörahasto. Lahjoittajien määrittämä tarkoitus: tuetaan potilaita sekä potilaiden ja henkilöstön viihtyvyyttä.
o markkina-arvo 31.8.2022: noin 2,3 milj. €
o tuotto 2021 +18 %
o tuotto elokuuhun 2022 saakka -10,8 %
- Malmin stipendirahasto lääkäreille
Lahjoittajan määrittämä tarkoitus: stipendejä lääkäreiden täydennyskoulutukseen.
o markkina-arvo 31.8.2022: noin 145 000 €
o tuotto 2021 +15 %
o tuotto elokuuhun 2022 saakka -2,5 %.
Kaikki rahastot siirrettiin entiseltä organisaatiolta eli Malmin terveydenhuoltoalueen kuntayhtymältä Pietarsaaren kaupungille, ja rahastoista on kaupungin sääntöjen mukaisesti myönnetty varoja terveydenhuollon toimintaan ja lääkäreille Pietarsaaressa, Pedersöressä ja Luodossa.
Nordea on hoitanut rahastoja Pietarsaaren kaupungin hyväksymän sijoituspolitiikan mukaisesti. Potilas- ja henkilöstörahaston varoja on käytettä lähinnä Malmin alueella, esimerkiksi odotus- ja henkilöstötilojen huonekalujen uusimiseen, terapiapuutarhan tukemiseen, potilaiden kesäjuhliin, henkilöstön Lucia- ja tilinpäätöskahveihin sekä simulaatiolaitteisiin. Lääkäreiden stipendirahastosta on annettu avustusta lähinnä lääkäreiden koulutuksiin ulkomailla.
Rahastojen varat ja hallinnointi on siirretty Pohjanmaan hyvinvointialueen kuntayhtymälle syyskuussa. Niiden säännöt ja sijoituspolitiikka on päivitettävä vuoden 2023 siirtymää ajatellen.
Hyvinvointialuejohtaja Kinnunen Marina
esittää, että hallitus hyväksyy rahastojen siirtämisen Pohjanmaan hyvinvointialueelle.
Päätös:
Esitys hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |