RSS-linkki
Kokousasiat:https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Aluehallitus
Pöytäkirja 28.09.2022/Pykälä 127
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Aluehallituksen kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus
Aluehallitus 28.09.2022 § 127
Hallintosäännön 142 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan.?
Hallintosäännön 143 §:n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat.?
Hallintosäännön 151 §:n mukaan avattuaan kokouksen puheenjohtaja toteaa läsnä olevat sekä onko kokous laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen.?
Laki hyvinvointialueesta (611/2021) 108 §:n mukaan muu toimielin kuin valtuusto on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.
Puheenjohtaja Anne Salovaara-Kero avaa kokouksen.
Päätös:
Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 11.00.
Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi ja läsnäolevien jästenten määrään nähden päätösvaltaiseksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |