Dynasty tietopalvelu Haku RSS Österbottens välfärdsområde - Pohjanmaan hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 23.02.2023/Pykälä 33


 

 

 

Österbottens välfärdsområdes logotyp. 

Ammattinimikkeiden harmonisointi sekä toimien vaihto viroiksi hammaslääkärien resurssilinjassa

 

Henkilöstöjaosto 23.02.2023 § 33

282/01.00.00/2023    

Valmistelija Nieminen Peter

Lisätietoja: puhelinnumero: 044 323 1300, etunimi.sukunimi@ovph.fi

 

Hyvinvointikuntayhtymään siirryttiin 1.1.2022 valtaosin vanhoina työntekijöinä ns. omilla vakanssipohjilla. Kaikki vakanssit perustetaan uudelleen Pohjanmaan hyvinvointialueella (toiminta alkanut 1.1.2023). Osa vakansseista olisi hyvä muuttaa jo nyt, sillä osa esimiesasemassa olevista henkilöistä on toimissa ja julkisen vallan käyttöön edellytetään viranhaltijuutta (Kuntalaki 2015/410 87§).

Uusien vakanssien perustamisen yhteydessä sovelletaan jatkossa Kuntalain 2015/410 89§ Ei-esimiesasemassa toimivan hammaslääkärin virka muutetaan toimeksi, sillä hammaslääkärin työhön ei kuulu julkisen vallan käyttöä.

Samalla päätöksellä virallistetaan heidän ja muutaman viranhaltijan osalta varsinainen ammattinimike, tähän saakka on käytetty epävirallisia työnimikkeitä, pohjalla on ollut vanha ammattinimike. Nimikkeiden muutokset on käyty läpi asianosaisten kanssa organisaatiorakenteen muutosvaiheessa osana nimikkeiden harmonisaatiota ja he ovat niihin suostuneet. Esitetyt muutokset ammattinimikkeisiin ovat kustannusneutraaleja.

Pohjanmaan hyvinvointialueen hallintosäännön 51§ mukaan viran tai toimen perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä tehtävänimikkeen muuttamisesta muiden kuin johtavien viranhaltijoiden osalta päättää henkilöstöjaosto.

 

Esitetään seuraavat muutokset:

Pohjoinen alue, tulosalue R24, yksikkö 425802: 

Terveyskeskushammaslääkäri Anne Hägglundin toimi muutetaan alueylihammaslääkärin viraksi, vastuualueena pohjoinen alue.

Apulaisylihammaslääkäri Mika Kivilehdon toimi muutetaan viraksi.

Keski-eteläinen alue, tulosalue R24, yksikkö 425803:

Johtavan hammaslääkärin Ulrica Padan virka uudelleennimetään alueylihammaslääkärin viraksi, vastuualueena keskinen-eteläinen alue.

Ylihammaslääkäri Johanna Suikkasen toimi muutetaan apulaisylihammaslääkärin viraksi. 

Vaasa-Laihia, tulosalue R24, yksikkö 425804:

Johtavan ylihammaslääkärin Katri Palon virka uudelleennimetään alueylihammaslääkärin viraksi, vastuualueena Vaasa-Laihia.

Terveyskeskushammaslääkäri Annika Nummela-Männyn terveyskeskushammaslääkärin virka muutetaan apulaisylihammaslääkärin viraksi.

 

     jatkuu

 

Johtajaylilääkäri Nieminen Peter

ehdottaa, että henkilöstöjaosto hyväksyy edellämainitut muutokset.

Päätös:

Ehdotus hyväksyttiin.

 

Jakelu