Dynasty tietopalvelu Haku RSS Österbottens välfärdsområde - Pohjanmaan hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 31.08.2023/Pykälä 145


 

Muut mahdolliset asiat

Henkilöstöjaosto 31.08.2023 § 145

Pohjanmaan hyvinvointialueen hallintosäännön 161 §:n mukaan asiat päätetään kokouksissa viranhaltijan esittelystä. Hallintosäännön 160 §:n mukaan toimielin voi esittelijän tai jäsenen ehdotuksesta, jota on kannatettu, ottaa enemmistöpäätöksellä käsiteltäväksi asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa.

Pykälän kohdalla voidaan esimerkiksi jakaa tietoa, ilmoittaa asioista, tehdä aloitteita ja esittää kysymyksiä.

 

 

Päätös:

Jäsen Aira Helala on saanut geriatrisen erikoisosaston ja kuntoutusosaston henkilökunnalta kirjeen, joka koskee palkanalennuksia. Kirje on saapunut myös HR-johtajalle, mutta siihen ei ole vielä vastattu. HR-johtaja Ann-Charlott Gröndahl korostaa, että palkkoja ei ole alennettu, vaan kyse on palkkojen mukauttamisesta ja yhdenmukaistamisesta ja että palkkojen määrittelyjärjestelmä on rakenteilla.