Dynasty tietopalvelu Haku RSS Österbottens välfärdsområde - Pohjanmaan hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 28.09.2023/Pykälä 160


 

 

 

 

Esitys palveluyksiköiden esihenkilörakenteen harmonisoinnin yhteydessä tehtävistä nimikemuutoksista kuntoutuksen toimialalla, osallisuuden tuen tulosalue

 

Henkilöstöjaosto 28.09.2023 § 160

2620/01.00.00/2023    

Valmistelija Peltokorpi-Heikkilä Tiina

Lisätietoja: puhelinnumero: 040 513 1770, etunimi.sukunimi@ovph.fi

 

Hallintosääntö 22§ ja 51§ 

 

Pohjanmaan hyvinvointialueella on käynnistynyt henkilöstön palkkaharmonisointi, joka etenee vaiheittain. Osallisuuden tuen tulosalueella harmonisoidaan samassa yhteydessä myös esihenkilörakennetta ja nimikkeitä niin, että myös ne olisivat pääpiirteittäin yhtenäiset koko hyvinvointialueen sosiaalihuollon ja hoitotyön resurssilinjan kanssa. Palkkojen tehtäväkohtainen harmonisointi esihenkilörakenteessa on tehty aiemmin HR:n toimesta.

 

Esihenkilörakenteen harmonisoinnin osalta siirrytään osallisuuden tuen alueella 1.6. alkaen rakenteeseen, missä yksikössä toimii esihenkilötehtävissä tehtävissä sekä palveluesimies, että palveluvastaava. Palveluesimies nimike tulee käyttöön yksiöiden johtavalle esihenkilölle (aiemmin eri nimikkeitä tulosalueella). Apulaisesihenkilönä tulee toimimaan palveluvastaava, joka on asiakastyössä hallinnollisten tehtävien ohella 50%, tai sovitusti tilannekohtaisen tarpeen mukaan. Hän toimii myös esihenkilön sijaisena tarvittaessa.

 

Sosiaalipalveluyksiköissämme palveluvastaavan tehtävään on nostettu pääsääntöisesti aiemmin apulaisesimiehen tehtävää eri nimikkeillä hoitaneita sosiaaliohjaajia, tai liikkeenluovutukseen liittyen vastaavaa tehtävää aiemmassa organisaatiossa hoitaneita eri koulutuksen omaavia henkilöitä.

 

Esitys esihenkilörakenteen harmonisoinnin yhteydessä tehdyistä nimikemuutoksista kuntoutuksen toimiala REHA R52, osallisuuden tuen tulosalue:

 

Palveluesimiehet, virkanimikkeen muutos:

1. Kivikoto, johtava ohjaaja Kinnari Virpi, muutetaan nimikkeelle palveluesimies

 2. Hedbo, socialhandledare Lindgren Diana, muutetaan nimikkeelle serviceförman

 3. Kvadria, enhetschef Eklund Monica, muutetaan nimikkeelle serviceförman

 4. Bennäs boendeservice, enhetschef Liljekvist Ann-Sofie, muutetaan nimikkeelle   serviceförman

5. Korallen, enhetschef Eriksson Mona, muutetaan nimikkeelle serviceförman

 6. Kvalita, enhetschef Nylund Anna, muutetaan nimikkeelle serviceförman

 7. Lövlunden Malm, enhetschef Häggblom-Pihjalamäki Jenny, muutetaan nimikkeelle serviceförman

 8. Närboda-Nygränd, enhetschef Eriksson Sara, muutetaan nimikkeelle serviceförman

 9. Sandåkers boendeservice, enhetschef Nordling Malin, muutetaan nimikkeelle serviceförman

10. Solsidan Kronoby, serviceförman Tallgård Sonja, muutetaan nimikkeelle serviceförman

 11. Intek, enhetschef Kanckos-Sandberg Jennie, muutetaan nimikkeelle serviceförman

 12. Koivusilta, palveluvastaava Salo Jaana, muutetaan nimikkeelle palveluesimies

 13. Nyboda dagverksamhet, enhetschef Nystedt Eva, muutetaan nimikkeelle serviceförman

14. Kultapiha, johtava ohjaaja Borisov Hanna, muutetaan nimikkeelle palveluesimies

 15. Mäkihovi, johtava ohjaaja Parkkari Marika, muutetaan nimikkeelle palveluesimies

16. Puistokoti/Nethemmet, ledande handledare Erickson Heidi, muutetaan nimikkeelle palveluesimies

 17. Purohovi, johtava ohjaaja Suoste Katja, muutetaan nimikkeelle palveluesimies

 18. Lyran boende, handledare Löflund Jenny, muutetaan nimikkeelle serviceförman

 19. Lyran boende, enhetschef Silfver Ann-Charlotte, muutetaan nimikkeelle serviceförman

 20. Treklöverns boendeservice, enhetschef Holmborg-Snellman Sofia, muutetaan nimikkeelle serviceförman

21. Kristallen boendeservice, enhetschef Donner Dominique, muutetaan nimikkeelle serviceförman

22. Kristallen, enhetschef Sjöman Linnea, muutetaan nimikkeelle serviceförman

 23. Kronan, enhetschef Hietanen Ann-Katrin, muutetaan nimikkeelle serviceförman

 24. Merituuli, sosiaaliohjaaja Jansson Maarit, muutetaan nimikkeelle palveluesimies

 25. Sydboda, enhetschef Lillås Eivor, muutetaan nimikkeelle serviceförman

 26. Päivä- ja työtoiminta Majakka, johtava ohjaaja Taipalus Pauliina, muutetaan nimikkeelle palveluesimies

27. Päivätoiminta Meritähti, johtava ohjaaja Kalmo Laila, muutetaan nimikkeelle palveluesimies

28. Koululaisten ip- ja lomahoito, Ankkuri ja Poiju, johtava ohjaaja Wäntsi Daniela, muutetaan nimikkeelle palveluesimies

 29. Keva-koti, boendeförman Mona Skuthälla, muutetaan nimikkeelle palveluesimies

30. Kotilinna, koordinoiva palveluesimies (osallisuuden tuki) Sirpa Bomberg, muutetaan nimikkeelle palveluesimies

 

 

Palveluvastaavat, tehtävänimikkeen muutos:

1. Vammaisten kotiohjaus, sosiaaliohjaaja Dahl Mariia, muutetaan nimikkeelle palveluvastaava

  2. Purohovi, sosiaaliohjaaja Välikangas Johanna, muutetaan nimikkeelle palveluvastaava

3. Grönkulla boende, socialhandledare Eklund Martina, muutetaan nimikkeelle serviceansvarig

 4. Kivikoto, ohjaaja Nikkola Marja, muutetaan nimikkeelle palveluvastaava

5. Treklövern, ansvarig handledare Kullström Malin, muutetaan nimikkeelle serviceansvarig

6. Treklövern, ansvarig handledare Petterson Åsa, muutetaan nimikkeelle serviceansvarig

7. Treklövern, ansvarig handledare utveckling Sjöblom Heidi, muutetaan nimikkeelle serviceansvarig

8. Korallen, ansvarig handledare utveckling Östman Jaana, muutetaan nimikkeelle serviceansvarig

9. Kotilinna, ohjaaja keh.vam. Hautala Tinna Anneli, muutetaan nimikkeelle palveluvastaava

10. Kristallen, ansvarig handledare utveckling Eklund Jennie, muutetaan nimikkeelle serviceansvarig

11. Kronan, ansvarig handledare Harju Maria, muutetaan nimikkeelle serviceansvarig

12. Kvalita, ansvarig handledare utveckling Käld Mia, muutetaan nimikkeelle serviceansvarig

 13. Kvalita, ansvarig handledare utveckling Wallis-Ehrström Jenny, muutetaan nimikkeelle serviceansvarig

 14. Lövlunden-Malm, ansvarig handledare utveckling Karf Jennie, muutetaan nimikkeelle serviceansvarig

 15. Närboda-Nygränd, ansvarig handledare utveckling Söderback Johanna, muutetaan nimikkeelle serviceansvarig

 16. Sandåkers, ansvarig handledare utveckling Englund Johanna, muutetaan nimikkeelle serviceansvarig

 17. Sydboda, ansvarig handledare utveckling Norrteir Mikaela, muutetaan nimikkeelle serviceansvarig

 18. Toukoranta, sosiaaliohjaaja Vettenranta Riitta, muutetaan nimikkeelle palveluvastaava

19. Päivätoiminta Meritähti, sosiaaliohjaaja Högnabba Meri, muutetaan nimikkeelle palveluvastaava

 20. Koululaisten ip- ja lomahoito, Ankkuri ja Poiju, sosiaaliohjaaja Katajmäki Maija, muutetaan nimikkeelle palveluvastaava

 21. Bennäs boende, ansvarig handledare utveckling Anna Johansson, muutetaan nimikkeelle serviceansvarig

 22. Intek, ansvarig handledare utveckling Wikman Pia, muutetaan nimikkeelle serviceansvarig

23. Kvadria, ledande handledare Blomqvist Hanna, muutetaan nimikkeelle serviceansvarig

24. Kvadria, ansvarig handledare utveckling Lillkåll Pia, muutetaan nimikkeelle serviceansvarig

 25. Kvadria, handledare av utvecklingshämmade Eklund Zandra, muutetaan nimikkeelle serviceansvarig

26. Nyboda, ansvarig handledare utveckling Grahn Maria, muutetaan nimikkeelle serviceansvarig

 27. Purje, työvalmentaja Länisimäki Salla, muutetaan nimikkeelle palveluvastaava

 28. Veturi, työvalmentaja Olli Anu, muutetaan nimikkeelle palveluvastaava

29. Päivä- ja työtoiminta Majakka, Saara Kinnunen, muutetaan nimikkeelle palveluvastaava

30. Teeriniemen päivätoiminta, ohjaaja, muutetaan nimikkeelle palveluvastaava; täyttöprosessi kesken

 

 

Sosiaalijohtaja Nåls Carina

ehdottaa, että henkilöstöjaosto tekee esityksen mukaiset nimikemuutokset.

Päätös:

Ehdotus hyväksyttiin.

 

Jakelu