Dynasty tietopalvelu Haku RSS Österbottens välfärdsområde - Pohjanmaan hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Henkilöstöjaosto
Pöytäkirja 14.12.2023/Pykälä 194


 

 

 

 

Esitys 7 toimipohjan perustamiseksi ja työntekijöiden vakinaistamiseksi, Osallisuuden tuen tulosalue, Kuntoutuksen toimiala

 

Henkilöstöjaosto 14.12.2023 § 194

1607/01.00.00/2023    

Valmistelija Peltokorpi-Heikkilä Tiina

Lisätietoja: puhelinnumero: 0405131770, etunimi.sukunimi@ovph.fi

 

Pohjanmaan hyvinvointialueen aloittaessa osallisuuden tuen tulosalueelle siirtyi liikkeenluovutuksen yhteydessä työntekijöitä, joiden työhistoria perustui pitkään jatkettuihin, ketjutettuihin työsopimuksiin ilman perusteltua syytä. Näin ollen heidän kohdallaan työsuhdetta voitaisiin pitää työsopimuslain (1:3 3 §) mukaisesti toistaiseksi voimassa olevana. Näiden työntekijöiden työpanos on palveluyksikön perusmiehityksessä ilmeinen ja jatkuva, jotta voimme vastata asiakkaiden palvelutarpeeseen.

 

Edellä mainittujen työsuhteiden vakinaistamiseksi on tarve viidelle lähihoitajan ja kahdelle sosiaaliohjaajan toimipohjalle osallisuuden tuen tulosalueen eri palveluyksiköissä. Toimipohjien perustamiseen vaadittavat henkilökustannukset on huomioitu valmiiksi osallisuuden tuen osalta budjettikorjauksessa syksyllä 2023.

 

Perustetaan 1.1.2024 edellä mainitut toimipohjat pitkäaikaisesti ketjutettujen, tarpeellisten työsuhteiden vakinaistamiseksi. Määrärahat toimipohjia varten on varattu budjettikorjauksen yhteydessä. Koskee seuraavia palveluyksiköitä, toimia ja työntekijöitä osallisuuden tuen tulosalueella:

 

 

  228504 Koivusillan päivätoiminta, Tervajoki

  1. Lähihoitajan toimipohja 100 % - vakinaistetaan lähihoitaja Sari Leskelä (katkeamaton ketjutus elokuusta 2020)
  2. Lähihoitajan toimipohja 100 % - vakinaistetaan lähihoitaja Heidi Halenius (katkeamaton ketjutus kesäkuusta 2021)
  3. Sosiaaliohjaajan toimipohja 100 % - vakinaistetaan sosionomi Jaana Rinnekari (katkeamaton ketjutus elokuusta 2019)
  4. Sosiaaliohjaajan toimipohja 100 % - vakinaistetaan sosionomi Heidi Winter (katkeamaton ketjutus lokakuusta 2019)

 

226109 Lyran boende Malax 

  1. Lähihoitajan toimipohja 100 % - vakinaistetaan lähihoitaja Jessica Palm - Wiberg (ketjutus heinäkuusta 2019)

 

228213 Regnbågen, dagverksamhet, Kronoby

  1. Lähihoitaja 100% - vakinaistetaan lähihoitaja Jenny Wahlberg (katkeamaton ketjutus marraskuusta 2021)

 

228204 Päivä- ja työtoiminta Majakka, Nuorten yksikkö Nuotta, Vaasa

  1. Lähihoitaja 100% - vakinaistetaan lähihoitaja Risto Virtanen (katkeamaton ketjutus toukokuusta 2022, sijoituspaikkana Teeriniemen päivätoiminnat, josta Nuottaan VOV-sopimuksella omalta toimipohjalta lähihoitaja Susanna Kinnunen)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sosiaalijohtaja Nåls Carina

esittää, että henkilöstöjaosto tekee päätöksen edellä mainitun kahden sosiaaliohjaajan ja viiden lähihoitajan kustannusneutraalin toimipohjan perustamisesta, sekä vastaavassa tehtävissä aiemmin työskennelleiden, pitkäaikaisesti työsuhteessa ketjutettujen henkilöiden vakinaistamisesta. Työsopimukset laaditaan toistaiseksi voimassa olevina 1.12.2023 alkaen. Määrärahat toimipohjia varten on varattu budjettikorjauksen yhteydessä.

Päätös:

Ehdotus hyväksyttiin.

Jakelu