Dynasty tietopalvelu Haku RSS Österbottens välfärdsområde - Pohjanmaan hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluevaltuusto
Pöytäkirja 20.02.2023/Pykälä 8


Liite 7 Ruokailu synnytyksen yhteydessä

 

 

 

 

Vastaus valtuustoaloitteeseen "Isälle/tukihenkilölle mahdollisuus ruokailuun synnytyksen yhteydessä

 

Aluehallitus 13.02.2023   § 50

 

Valmistelija 

Lisätietoja: puhelinnumero: 040 184 1597, etunimi.sukunimi@ovph.fi

Valtuutettu Tomi Kaunismäki ym. ovat jättäneet 12.9.2022 aloitteen, joka koskee isän/tukihenkilön mahdollisuutta ruokailuun synnytyksen yhteydessä. Aloitteen perusteluna on, että synnytyksen yhteydessä aikataulu on ennakoimaton ja syömisen ajoittaminen synnytyssalin ulkopuolella on hankalaa.  

Aloitteesta on keskusteltu synnytysosastolla. Osaston henkilöstö ei ole kokenut asiaa ongelmalliseksi. Usein äiti ei halua tai voi syödä synnytyksen aikana, ja siinä tapauksessa ruokaa tarjotaan isälle tai tukihenkilölle. Yöaikaan keittiöstä ei saa lämmintä ruokaa, ja silloin molemmille tarjotaan voileipää ja jogurttia. On mahdollista ottaa mukaan omaa ruokaa, mistä myös tiedotetaan etukäteen, ja tätä tarkoitusta varten osastolla on omaisten käytettävissä jääkaappi ja mikro. Lisäksi aina on mahdollisuus keittää kahvia tai teetä.

Ehdotetaan synnytysosaston ehdotuksen mukaisesti, että toimintaa parannetaan siten, että isään/tukihenkilöön kiinnitetään paremmin huomiota kysymällä aktiivisesti, onko hän syönyt, ja tarjoamalla äidille tarkoitettua ruokaa tai voileipää. Jos on jo tiedossa, että perhe siirtyy synnytyksen jälkeen perhehuoneeseen, on sinne mahdollista tilata ruokaa jo synnytyssalista käsin.

Sektorijohtaja, lapset, nuoret ja perheet Sjöström Pia-Maria

ehdottaa, että aluehallitus päättää antaa aluevaltuustolle yllä olevan selvityksen vastauksena aloitteeseen.
Aluehallitus ehdottaa aluevaltuustolle, että aloite on täten loppuun käsitelty.

Päätös:

Esitys hyväksyttiin. 

 

Jakelu

 

 

 

Aluevaltuusto 20.02.2023 § 8

219/00.02.01.00/2023    

Valmistelija Sjöström Pia-Maria

Lisätietoja: puhelinnumero: 040 184 1597, etunimi.sukunimi@ovph.fi

 

Hallitus

ehdottaa, että valtuusto hyväksyy edellä olevan selvityksen, joka on annettu vastaukseksi aloitteeseen, ja julistaa aloitteen loppuun käsitellyksi.

Päätös:

Ehotus hyväksyttiin.

 

Jakelu