Dynasty tietopalvelu Haku RSS Österbottens välfärdsområde - Pohjanmaan hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 31.03.2023/Pykälä 91


Liite 1 Kuntayhtymän Tilinpäätös 2022

 

 

 

 

Kuntayhtymän tilinpäätös 2022

 

Aluehallitus 13.03.2023 § 66

 

Valmistelija 

Lisätietoja: puhelinnumero: 044 323 1740, etunimi.sukunimi@ovph.fi

Vuoden 2022 tilinpäätös on 547 010,68 euroa alijäämäinen, mikä vastaa taseeseen aiempina vuosina kertynyttä ylijäämää.

 

Kuntalaskutus on yhteensä 685,4 miljoonaa euroa. Jäsenkuntien osuus siitä on 670,4 mil-joonaa euroa, mikä on 4 % budjetoitua enemmän. Summaan sisältyvät kunnille tehty hyvi-tys 16,3 miljoonan euron koronakorvauksista sekä hyvitys eli vuosialennus, joka voidaan tehdä hyödyntämällä aiempina vuosina kertynyttä ylijäämää. Myynti ulkokunnille ja muille on yhteensä 14,9 miljoonaa euroa eli 5,4 miljoonaa euroa budjetoitua enemmän.

 

Yhteiset maksuosuudet, jotka veloitetaan asukasmäärän mukaan, on veloitettu normaalisti kuukausittain kuten myös erikoissairaanhoito ja ostopalvelut. Sen sijaan sosiaali- ja tervey-denhuollon oma toiminta on laskutettu ennakkona, 1/24 kaksi kertaa kuukaudessa joulu-kuun alkuun asti. Viimeinen ennakkoerä on jätetty laskuttamatta, sillä se toimii osana mak-suosuuksien lopullisessa tasauksessa.  Lopullinen clearing on tehty jäsenkunnille toiminnan kaikilta osilta, ei siis vain ennakon osalta.

 

Erityisistä velvoitteista, jotka on nimetty yhteisiksi maksuosuuksiksi, on veloitettu erilaisia maksuja suhteessa asukasmäärään. Näitä maksuja ovat jäsenmaksu (55,68 €/asukas), jonka suurin kustannus koskee potilasvakuutusmaksua ja lääkinnällisiin apuvälineisiin liittyviä kus-tannuksia, kalliin hoidon tasausmaksu (31,06 €/asukas), ensihoitopalvelun maksu (63,00 €/asukas) sekä erikoissairaanhoidon päivystysvalmiuden ylläpitämisestä perittävä maksu (49,89 €/asukas). Näiden maksujen veloitusta tarkistettiin ennen tilinpäätöstä niin, että lopulliset maksut vastaavat lopullisia kustannuksia. Vuonna 2022 maksut olivat yhteen-sä 33,8 miljoonaa euroa. Clearingin jälkeen hyvitettiin 2 943 686,06 euroa, sillä sekä kallis hoi-to että jäsenmaksut olivat budjetoitua pienemmät, kun taas ensihoitopalvelu oli suunnitel-tua kalliimpaa.

 

Jäsenkunnilta saadut tulot olivat yhteensä 25,8 miljoonaa euroa budjetoitua suuremmat. Suurimmat ylitykset sekä toimintatuloissa että  kustannuksissa liittyvät ostettuihin asiakas-palveluihin ja niiden myyntiin kunnille. Ostettujen asiakaspalveluiden kustannukset olivat 161,6 miljoonaa euroa ja ylittivät talousarvion 21 miljoonalla eurolla eli 15 %.

 

Asiakasmaksut eivät yltäneet budjetoidulle tasolle, vaan alittivat talousarvion 3,7 miljoonalla eurolla. Yleisiä maksukorotuksia ei tehty, oikeus maksullisiin hoitajakäynteihin poistettiin ja erilaisia yhdenmukaistamisia tehtiin, mikä johti siihen, ettei tavoitetta pystytty saavutta-maan.

 

Avustuksia ja tukia saatiin yhteensä 1,3 miljoonaa euroa budjetoitua enemmän, lähinnä val-tion rahoittamien hankkeiden, työterveyshuollon ja ambulanssikuljetusten Kela-korvauksen nostamisen sekä muiden avustusten ja tukien ansiosta.

 

Vuosien 2021 ja 2022 lukuja ei voida vertailla, sillä yhdistäminen on tuonut mukanaan mui-takin kuin aiemmin kirjattuja kustannuksia. Suurimmat muutokset liittyvät siihen, että kaik-kia toimitiloja rasittavat vuokrat ja että ateria- ja puhtaanapitopalvelut ostetaan kunnilta tai yhtiöiltä, joissa kunnat ja hyvinvointialue ovat osakkaana. Nämä kulut ovat yhteensä 72 mil-joonaa euroa. Jotkut osat olivat aiemmin omaa toimintaa, kun ne nyt ovat ostopalveluita tai päinvastoin. Nämä asiat yhdessä levottoman pandemia-ajan, sotatilan ja rauhattoman työ-markkinatilanteen kanssa ovat johtaneet korkeisiin korkotasoihin sekä inflaation ja hintojen kovaan nousuun, minkä vuoksi vuonna 2022 toteutuneet kulut ovat kaukana siitä talousarviotasosta, joka vuodelle 2022 asetettiin. Se perustui vuoden 2021 budjetointiin, mikä puolestaan laadittiin jo vuonna 2020. Tänä aikana on tapahtunut valtavia muutoksia hinnoissa ja palvelujen tarpeessa.

 

Henkilöstökulujen toteuma oli 99,8 % eli yhteensä 352,7 miljoonaa euroa, mikä oli 0,7 mil-joonaa euroa budjetoitua vähemmän. Materiaalibudjetti alittui 0,1 miljoonalla eurolla eli 0,2 %.

 

Ostopalvelut ylittivät talousarvion 32,8 miljoonalla eurolla eli 12,6 %, josta ostetut asiakas-palvelut ylittyivät 21 miljoonalla eurolla. Suurin ylitys koskee kuntoutuspalveluja (9,3 mil-joonaa euroa) ja niissä lähinnä vammaispalveluja. Seuraavaksi suurin ylitys koskee sosiaali- ja terveyskeskusta, jonka kustannukset ylittyivät 5,6 miljoonalla eurolla, lähinnä lapsi- ja perhepalveluissa mukaan lukien lastensuojelun palvelut. Koti- ja asumispalvelut ylittivät asiakaspalvelumäärärahansa 2,9 miljoonalla eurolla ja psykososiaaliset palvelut 2,4 miljoo-nalla eurolla. Asumispalvelut ovat molempien toimialojen määrärahojen ylitysten syynä. Budjetoidut ostopalvelut ylittyivät asiakaspalvelujen lisäksi seuraavissa toiminnoissa: henki-löstöresurssit eli vuokrahenkilöstö 7,7 miljoonalla eurolla, työterveyshuolto 1,1 miljoonalla eurolla, asiakasateriat 0,8 miljoonalla eurolla, puhtaanapitopalvelut 0,6 miljoonalla eurolla ja henkilöstön virkistystoiminta 0,7 miljoonalla eurolla.

 

Toimitilojen vuokrakulut ylittivät talousarvion 3,7 miljoonalla eurolla, sillä kaikkia vuokratie-toja ei ollut talousarviota laadittaessa saatavilla, vaan sopimuksia tehtiin vuoden mittaan ja tietyin variaatioin ennakkotietojen mukaan.

 

Investointiluonteisia nettomenoja oli yhteensä 44 miljoonaa euroa, ja 77,3 % budjetoidusta investointinetosta toteutui. It-järjestelmiin, jotka eivät sisälly normaaleihin 2M-IT:ltä ostet-taviin palveluihin, oli budjetoitu 12,6 miljoonaa euroa, mutta toteuma oli ainoastaan 1,9 mil-joonaa euroa. Omista it-järjestelmähankinnoista oli asiakas- ja potilastietojärjestelmä suu-rin. Siihen oli varattu 10 miljoonaa euroa, mutta hankinta-aikataulun vuoksi siitä ehti toteu-tua vain 0,8 miljoonaa euroa vuonna 2022. Järjestelmän kokonaistalousarvio on 30 miljoo-naa euroa, ja sen arvioidaan olevan valmis käyttöönotettavaksi vuonna 2024.

 

Kiinteistötalousarvio alitettiin 3,8 miljoonalla eurolla. Kiinteiden rakenteiden ja laitteiden ta-lousarvio alitettiin 1,7 miljoonalla eurolla, sillä M-, T- ja B-osien saneerausten toteutumista lykättiin. Koneita ja laitteita varten oli budjetoitu 6,0 miljoonaa euroa, sen toteuma oli 6,8 miljoonaa euroa, sillä H-talon irtaimisto sisältyi H-talon rakennustalousarvioon.

 

Isoin rakennusinvestointi on H-talo, jonka kokonaistalousarvio on 145,6 miljoonaa euroa. Siitä 137,7 miljoonaa euroa oli toteutunut vuoden loppuun mennessä. Summan sisältyvät rakennus, infrastruktuuri, it-järjestelmät, varustus ja hankittu taide. Säästö, joka vastaa NO-osan kustannusten ylitystä, on huomioitu H-talon lasketussa lopputilityksessä.  F-osan eli leikkaussalien monivuotiseen korjaushankkeeseen oli varattu yhteensä 22,8 miljoonaa eu-roa, josta toteutui yhteensä 19,9 miljoonaa euroa. X-talon viimeinen osa valmistui vuonna 2022, kun XB-osa oli purettu ja korvattu uudella aulalla. X-talon saneerauskulut ovat yh-teensä 6,8 miljoonaa euroa, siihen oli varattu 7 miljoonaa euroa. G-talo peruskorjattiin vuo-sina 2020-2022 ja sen talousarvio oli 3,7 miljoonaa euroa, mutta kustannukset nousivat 4,1 miljoonaan euroon.

 

Tilinpäätöksen toimintakertomusosiosta käy ilmi, kuinka toiminnalliset tavoitteet ovat to-teutuneet. Suoritetavoitteita ei ole kaikilta osin suunniteltu samoin periaattein. Kaikilla ei ole ollut tapana ajatella suoritteita osana toimintavolyymiä, jota suunnitellaan ja jota varten talousarvio laaditaan. Perusterveydenhuollon päivystyskäynnit ovat pandemiavuosina sisäl-täneet myös koronatestauskäynnit, miksi määrät poikkeavat normaaleista päivystyskäynti-määristä.

 

Seurannan mukaan toimintavolyymi vammaispalveluiden omassa toiminnassa on ollut huomattavasti suunniteltua vilkkaampaa, kun taas vanhusten asumispalveluissa ylletään suunnilleen tavoitellulle tasolle, vaikka yksiköiden välillä onkin suurta vaihtelua. Kotihoito-palveluissa ei sen sijaan saavutettu suunniteltua tasoa, vaan ainoastaan keskimäärin 75 %:n taso. Myös tässä vaihtelu on suurta, ja suoritteiden arvioinnissa ja kirjaamisessa on haastei-ta. Lisäksi käyntien kirjaamisesta siirryttiin kotihoitotuntien kirjaamiseen. Psykososiaalisella toimialalla saavutettiin aikuisten avohoitoa, palveluasumistoimintaa sekä lasten ja nuorten vuodeosastohoitoa koskevat tavoitteet. Tavoitteita ei saavutettu lasten ja nuorten avohoi-dossa ja aikuisten vuodeosastohoidossa. Perusterveydenhuollon avohoito ei saavuttanut kuin 70 % asettamistaan tavoitteista, kun taas lapsi- ja perhepalveluiden avohoito ylitti tavoitteensa yli 3 %. Erikoissairaanhoidon avohoito ei saavuttanut tavoitteitaan, lähinnä siksi, että uuden endoskopiayksikön toimintaa ei voitu aloittaa ennen  vuodenvaihdetta ja silmäyksiköstä puuttui lääkäreitä. Suun terveydenhuollossa saavutettiin vajaa 80 % tavoitteesta. Sekä aikuisten että lasten sosiaalityössä ja lastensuojelutyössä toiminta mullistui täysin, sillä yksiköiden  toiminta kattaa nyt koko hyvinvointialueen, miksi tavoitteet ja toteuma eivät ole vertailukelpoisia. Akuuttisairaalan tavoitteita vääristävät käyntimäärään sisältyvät lukuisat covid-testaukset. Toimenpideyksiköiden tavoitteita ei saavutettu muilta osin. Yleislääketieteen osastojen tavoitteet toteutuivat 98-prosenttisesti, kun taas erikoissairaanhoidon osastojen tavoitteet ylittyvät 6 %.

 

Oman toiminnan sitovat määrärahat, toisin sanoen toiminnat nettokulut, ylittävät valtuus-ton vahvistaman tason 30 117 235,23 eurolla, kun taas rahoitusta, investointeja ja lainakan-nan muutosta koskevat sitovat määrärahat ovat valtuuston vahvistamalla tasolla. Ylitys joh-tuu suurimmaksi osaksi asiakas- ja potilaspalvelujen ostoista. Jokaisella toimialalla sitovana tasona toimivat nettotoimintakustannukset, ja ne esitellään toimintakertomuksessa, kuten myös tilivelvollisten perustelut ja selitykset ylityksiin.

BDO Oy toivoo, että hyvinvointialue antaa tilintarkastuksen yhteydessä vahvistusilmoitus-kirjeen osana tilintarkastusprosessia.

Hyvinvointialuejohtaja Kinnunen Marina

ehdottaa, että aluehallitus hyväksyy osaltaan kuntayhtymän tilinpäätöksen nyt esitetyssä muodossa ja luovuttaa tilinpäätöksen kuntayhtymän tilintarkastajille sekä valtuuttaa hyvinvointialueen hallituksen puheenjohtajan ja johtajan allekirjoittamaan vahvistuskirjeen tilintarkastajalle.

Päätös:

Ehdotus hyväksyttiin.

Hallitus päätti jäsen Rainer Bystedtin tekemästä ja Sari Sompin kannattamasta ehdotuksesta, että hallitus asettaa 31.3.2023 pitämänsä seminaarin yhteydessä poliittisen työryhmän tarkastelemaan lähemmin, paljonko vuoden 2022 talousarvion ylitykset vaikuttavat vuoden 2023 talousarvioon, millainen säästötarve tulevan kolmen vuoden aikana on ja millaisella prosessilla hallitus seuraa taloutta jatkuvasti toimintavuoden aikana.

Pöytäkirjaan merkittiin, että toimialajohtajat osallistuivat asian käsittelyyn Teamsin kautta klo 12.30 - 13.45.

 

 

 

 

 

 

 

 

Aluehallitus 31.03.2023 § 91

242/02.02.02/2023    

Valmistelija Einola Suvi

Lena Nystrand

Lisätietoja: puhelinnumero: 040 563 0507, 044 323 1740, etunimi.sukunimi@ovph.fi

Kuntayhtymän 2022 tilinpäätöskirjaa on päivitetty täydentämällä toiminta- ja taloussuunnitelman tavoitteiden, mittareiden ja toimenpiteiden arviointia taulukkomuotoisesti.

Selkämeren Terveyden laskutuksen perusteellisemmassa tarkastelussa on ilmennyt, että vuoden 2022 hintoihin on sisältynyt vuokrakulut, vaikka alv-vähennyksen vuoksi oli sovittu, että toiminta jatkuu yhtiölle vuokrattomana. Tämä merkitsee sitä, että hyvinvointialue ja siten myös Kristiinankaupungin kaupunki ovat maksaneet palveluista 822.084,60 euroa liikaa. 5 %:n alv-vähennyksen jälkeen nettosumma on 780.980,37 euroa. Hyvinvointialue on pyytänyt Selkämeren Terveydeltä hyvitystä ja oikaissut tilinpäätöstä siten, että asiakaspalveluja ja jäsenkuntien maksuosuuksia on vähennetty vastaavalla summalla (780.980,37 eurolla). Kaikki tilinpäätöstaulukot ja kuntakohtaiset yhteenvedot ja tekstit, joissa summa mainitaan, on korjattu vastaavasti.

Hyvinvointialuejohtaja Kinnunen Marina

ehdottaa, että hallitus hyväksyy tilinpäätöksen täydennykset ja korjaukset.

Päätös:

Hallitus hyväksyi tilinpäätöksen täydennykset ja korjaukset.

 

Jakelu