Dynasty tietopalvelu Haku RSS Österbottens välfärdsområde - Pohjanmaan hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 18.09.2023/Pykälä 247


 

Muut mahdolliset asiat

Aluehallitus 18.09.2023 § 247

Pohjanmaan hyvinvointialueen hallintosäännön 161 §:n mukaan asiat päätetään kokouksissa viranhaltijan esittelystä. Hallintosäännön 160 §:n mukaan toimielin voi esittelijän tai jäsenen ehdotuksesta, jota on kannatettu, ottaa enemmistöpäätöksellä käsiteltäväksi asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa.

Pykälän kohdalla voidaan esimerkiksi jakaa tietoa, ilmoittaa asioista, tehdä aloitteita ja esittää kysymyksiä.

Päätös:

Puheenjohtaja ilmoitti, että pääluottamusmiehet osallistuvat nykyään hallituksen esityslistan läpikäyntiin ennen kokousta.

Jäsen Bystedt kysyi, miksi osa kutsuista lähetetään ruotsinkielisille asiakkaille suomenkielisinä, sekä esitti, että hyvinvointialueen valvontatoimintojen vahvistamiseksi tulisi käyttää konsulttipalveluja.

Hyvinvointialuejohtaja totesi, että toimialajohtajien ja controllerien välinen yhteistyö on parantunut mm. tulevaisuus- ja sopeuttamisohjelman toimeenpanoprosessin aikana.

Aluehallitus merkitsi asiat tiedoksi.