Dynasty tietopalvelu Haku RSS Österbottens välfärdsområde - Pohjanmaan hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 25.09.2023/Pykälä 44


 

 

 

 

Tarkastuslautakunnan syksyn 2023 kokoukset

 

Tarkastuslautakunta 25.09.2023 § 44

1173/00.02.02.01/2023    

Valmistelija Tammelin Margit

Lisätietoja: puhelinnumero: 06 218 1111 (vaihde), etunimi.sukunimi@ovph.fi

Aluevaltuuston 28.11.2022 § 96 hyväksymän Pohjanmaan hyvinvointialueen hallintosäännön 149 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

Tarkastuslautakunta on päättänyt kokouksessaan 1.2.2023 § 7, että tarkastuslautakunnan kokoukset voidaan tarvittaessa pitää siten, että kaikki läsnäolijat osallistuvat kokoukseen sähköisen yhteyden avulla tai siten, että vain osa läsnäolijoista osallistuu sähköisen yhteyden avulla.

Tarkastuspäällikkö Tammelin Margit

Ehdottaa, että tarkastuslautakunta käy keskustelun käsiteltävien asioiden suunnitelmasta ja päättää hyväksyä syyskauden 2023 kokousaikataulun pidettäväksi seuraavasti:
· Maanantaina 23.10.2023 klo 13.00
· Maanantaina 27.11.2023 klo 13.00
· Maanantaina 4.12.2023 klo 13.00
Fyysinen kokoustila järjestetään kokousta varten ja kokouspaikka tarkentuu myöhemmin.

Päätös:

Syksyn kokouspäivät ovat:
maanantai 23.10.2023 klo 13:00
maanantai 27.11.2023 klo 13:00
maanantai 4.12.2023 klo 13:00.
Käsiteltävien asioiden suunnitelmaa päivitetään seuraavaan kokoukseen 23.10.2023.