Dynasty tietopalvelu Haku RSS Österbottens välfärdsområde - Pohjanmaan hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 09.10.2023/Pykälä 255


 

 

 

 

Ostopalveluiden ja palvelusetelien indeksikorotukset vuodelle 2024

 

Aluehallitus 09.10.2023 § 255

1252/00.02.01.00/2023    

Valmistelija Penttinen Erkki

Lisätietoja: puhelinnumero: 040 359 2922, etunimi.sukunimi@ovph.fi

Hyvinvointialueiden perustamisen myötä sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palveluita koskeva rahoitusmalli muuttui. Palvelujen järjestämiseen tarvittava rahoitus tulee valtiolta. Ensimmäisen puolivuotiskauden jälkeen laaditussa osavuosikatsauksessa alijäämäennuste on -61,9 miljoonaa euroa. Vuonna 2024 kumulatiivisen alijäämän arvioidaan olevan -84,1 miljoonaa euroa, vuonna 2025 -49,5 miljoonaa euroa. Tämä tarkoittaa voimakasta tarvetta tasapainottaa hyvinvointialueen taloutta sekä omassa että ostetussa palvelutuotannossa. Säästötarve talousarviovuodelle 2024 on 30 miljoonaa euroa ja vuodelle 2025 30 miljoonaa euroa. Hyvinvointialueella on velvoite saada talous käännettyä tasapainoiseksi suunnitelmakauden loppuun mennessä.

Valtiovarainministeriö laati hyvinvointialuekohtaisen painelaskelman rahoituksen kehityksestä keväällä 2023 perustuen viimeiseen julkisen talouden suunnitelmaan ja hyvinvointialueindeksin hintaennusteeseen sekä alueellisiin palvelutarpeen kasvuarvioihin. Laskelman mukaan Pohjanmaan hyvinvointialueen suhteellinen rahoitusosuus alenee.

Rahoituksen tasoa korjataan hyvinvointialueindeksillä, palvelutarpeen kasvulla ja uusien ja laajenevien tehtävien rahoituksella. Valtiovarainministeriö tulee julkaisemaan hyvinvointialueiden rahoituksen uudet painelaskelmat sekä hyvinvointialueindeksin seuraavan kerran 9.10.2023.

Pohjanmaan hyvinvointialueen muutettu talousarvio vuodelle 2023 on vahvistettu noin 61,9   milj. euroa alijäämäisenä. Muutetussa talousarviossa on huomioitu 10 miljoonan euron säästöt kuluvalle toimintavuodelle. Hyvinvointialuelain talouden tasapainovaatimusten edellyttämällä tavalla hyvinvointialueen nykyinen taloussuunnitelma 2023-2025 sisältää oletuksen menojen kasvun hidastamisesta vuosina 2024 ja 2025.

Hyvinvointialueen tavoitteena on uudistaa toimintaansa kustannustehokkaalla tavalla ja löytää uusia toimintamalleja palvelujen järjestämiseksi. Hyvinvointialue pyytää yhteistyökumppaneiltaan ehdotuksia palvelutuottajilta tuotantokustannusten hillitsemiseksi sekä palvelujen kustannustehokkuuden parantamiseksi.

 

Hyvinvointialuejohtaja Kinnunen Marina

esittää, että hallitus päättää, että
- ostopalveluista jo esitettyjä hinnankorotuksia vuodelle ei voida hyväksyä
- palveluntuottajilta pyydetään ehdotuksia tuotantokustannusten hillitsemiseksi sekä palvelujen kustannustehokkuuden parantamiseksi
- ostopalveluiden hintojen ja palvelusetelien korotustaso voi olla enintään 9.10.2023 ilmoitettavan valtion hyvinvointialueindeksin suuruinen vuodelle 2024

Päätös:

Asia palautettiin.

Keskustelun aikana hyvinvointialuejohtaja muutti päätösehdotustaan seuraavasti: ehdotuksen ensimmäinen kappale "ostopalveluista jo esitettyjä hinnankorotuksia vuodelle ei voida hyväksyä" poistetaan.

Hallituksen jäsen Katja Rajala ehdotti asian palauttamista lisätietojen saamiseksi siitä, miten hinnantarkistukset on kirjattu sopimuksiin, jotta hinnantarkistuksia koskeva ehdotus ei olisi sopimusmääräysten vastainen. Mervi Rantala ja David Pettersson kannattivat palautusehdotusta. Hallitus hyväksyi asian palauttamisen yksimielisesti.

 

Jakelu

Click or tap here to enter text.

sektorijohtajat, toimialajohtajat, talousjohtaja, yksityiset palveluntuottajat