Dynasty tietopalvelu Haku RSS Österbottens välfärdsområde - Pohjanmaan hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluevaltuusto
Pöytäkirja 02.10.2023/Pykälä 71


 

 

 

 

Valtuustoryhmätuki 2023

 

Aluehallitus 17.04.2023 § 106

 

Valmistelija Berg Päivi

Lisätietoja: puhelinnumero: 040 128 6234, etunimi.sukunimi@ovph.fi

Hyvinvointialuelain (611/2021) 27 §:n mukaan valtuustoryhmien toimintaedellytyksien parantamiseksi hyvinvointialue voi taloudellisesti tukea valtuustoryhmien sisäistä toimintaa sekä toimenpiteitä, joilla valtuustoryhmät edistävät hyvinvointialueen asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia.

 

Pohjanmaan hyvinvointialueen valtuusto teki 6.6.2022 § 57 päätöksen, jonka mukaan tukea maksetaan aluevaalien tuloksen perusteella muodostetuille valtuustoryhmille 4000 € varsinaista valtuutettua kohden vuonna 2022 ja 6000 €/varsinainen valtuutettu vuonna 2023 ja eteenpäin. Tuki myönnetään valtuustoryhmän toiminnan tukemiseen ja se maksetaan yhdistysmuotoiselle oikeushenkilölle.

 

Valtuustoryhmille on helmikuussa 2023 toimitettu ohjeistus ja ennakkosuunnitelma/ hakemus tuen hakemisesta. Vuonna 2023 määrärahaa haetaan kahdessa erässä.

Ohessa taulukko, josta näkyy Pohjanmaan hyvinvointialueen valtuustoryhmien anomat ja keväällä 2023 maksuun menevät valtuustoryhmätukimäärärahat.

 

Puolue/

valtuustoryhmä

Ryhmäkoko

Mahdollinen maksimisumma 2023
6 000 €/henkilö

Anottu summa

ad 10.2.2023

Maksettava summa

4.2023

RKP

32

192 000 €

96 000 €

96 000 €

SDP

8

48 000 €

SDP Svenska  6000 €

SDP valtuustoryhmä 42 000 €

 

3 000 €

 

21 000 €

Kokoomus

6

36 000 €

36 000 €

18 000 €

Perussuomalaiset

5

30 000 €

Ei anomusta

0 €

KD

4

24 000 €

Ei anomusta

0 €

Suomen keskusta

2

12 000 €

12 000 €

6 000 €

Vasemmistoliitto

1

6 000 €

3 000 €

3 000 €

Vihreät

1

6 000 €

10 000 €

3 000 €

Yhteensä

59

354 000 €

205 000 e

150 000 €

 

 

 

Hyvinvointialuejohtaja Kinnunen Marina

esittää, että aluehallitus
1. merkitsee tiedoksi valtuustoryhmien tuen 2023 maksatuksen
2. lähettää asian tiedoksi myös valtuustoon

Päätös:

Ehdotus hyväksyttiin.

 

Jakelu

 

 

 

Aluehallitus 18.09.2023 § 238

 

Valmistelija Berg Päivi

Lisätietoja: puhelinnumero: 040 128 6234, etunimi.sukunimi@ovph.fi

Ohessa taulukko, josta näkyy Pohjanmaan hyvinvointialueen valtuustoryhmien anomat ja syksyllä 2023 maksuun menevät valtuustoryhmätukimäärärahat.

 

Puolue/

valtuustoryhmä

Ryhmäkoko

Mahdollinen maksimisumma 2023
6 000 €/henkilö

Anottu summa

ad 10.2.2023

Maksettava summa

4/2023

Maksettava summa

10/.2023

RKP

32

192 000 €

96 000 €

96 000 €

59 000 €

SDP

8

48 000 €

SDP Svenska  6000 €

SDP valtuustoryhmä 42 000 €

 

3 000 €

 

21 000 €

 

3 000 €

 

21 000 €

Kokoomus

6

36 000 €

36 000 €

18 000 €

18 000 €

Perussuomalaiset

5

30 000 €

Ei anomusta

0 €

0 €

KD

4

24 000 €

Ei anomusta

0 €

0 €

Suomen keskusta

2

12 000 €

12 000 €

6 000 €

6 000 €

Vasemmistoliitto

1

6 000 €

3 000 €

3 000 €

3 000 €

Vihreät

1

6 000 €

10 000 €

3 000 €

3 000 €

Yhteensä

59

354 000 €

205 000 €

150 000 €

113 000 €

 

Hyvinvointialuejohtaja Kinnunen Marina

esittää, että aluehallitus
1. merkitsee tiedoksi valtuustoryhmien tuen syksyn 2023 osuuden maksatukseen
2. lähettää asian tiedoksi myös valtuustoon

Päätös:

Esitys hyväksyttiin.

 

Jakelu

 

 

 

Aluevaltuusto 02.10.2023 § 71

481/00.01.01/2023    

Valmistelija Berg Päivi

Lisätietoja: puhelinnumero: 040 128 6234, etunimi.sukunimi@ovph.fi

 

Hallitus

ehdottaa, että valtuusto merkitsee maksatuksen tiedoksi.

Päätös:

Valtuusto merkitsi maksatuksen tiedoksi.

Pöytäkirjaan merkittiin, että jäsen Sari Ala-Heikkilä ilmoitti estellisyydestä (hallintolain 28 §:n 4 mom:n mukainen palvelussuhdejääviys) eikä osallistunut asian käsittelyyn.

 

Jakelu