Dynasty tietopalvelu Haku RSS Österbottens välfärdsområde - Pohjanmaan hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 23.10.2023/Pykälä 60


 

Ilmoitusasiat ja muut mahdolliset asiat

Tarkastuslautakunta 23.10.2023 § 60

Pohjanmaan hyvinvointialueen hallintosäännön 161 §:n mukaan asiat päätetään kokouksissa viranhaltijan esittelystä. Hallintosäännön 160 §:n mukaan toimielin voi esittelijän tai jäsenen ehdotuksesta, jota on kannatettu, ottaa enemmistöpäätöksellä käsiteltäväksi asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa.

Pykälän kohdalla voidaan esimerkiksi jakaa tietoa, ilmoittaa asioista, tehdä aloitteita ja esittää kysymyksiä.

Marraskuun kokouspäivän muuttaminen

Aluevaltuuston vuoden viimeinen kokous on 27.11.2023. Tarkastuslautakunnan on päätettävä lautakunnan marraskuun 27.11.2023 kokoukselle uusi päivä, koska hallintosäännön 92 §:n mukaan tarkastuslautakunnan on vuosittain saatettava sidonnaisuusilmoitukset aluevaltuustolle tiedoksi. Tarkastuspäällikkö Margit Tammelin ehdottaa, että lautakunnan kokous siirretään maanantaista 27.11.2023 tiistaihin 14.11.2023.

 

Tarkastuslautakunnan marraskuun kokouksen aihe

Kokouksessa arviointikohteena on omistajaohjaus. Tarkastuspäällikkö Margit Tammelin ehdottaa, että tarkastuslautakunta keskustelee kokouksen arviointiaiheesta ja antaa etukäteiskysymyksiä välitettäväksi kokoukseen kutsuttaville.

 

Sidonnaisuusilmoitus tilannekatsaus

Tarkastuspäällikkö Margit Tammelin antoi tilannekatsauksen sidonnaisuusilmoituksista. Ilmoitusvelvollisille lähetetään kuluvalla viikolla sähköposti sidonnaisuusilmoituksen antamisesta ja muuttuneiden tietojen päivityksestä 1.11.2023 mennessä.

Päätös:

Tarkastuslautakunta hyväksyi tarkastuspäällikön ehdotuksen kokouspäivän siirtämisestä. Tarkastuslautakunnan marraskuun kokous on tiistaina 14.11.2023 klo 13.00.

Tarkastuslautakunta keskusteli 14.11.2023 kokouksen arviointiaiheesta ja päätti annettavista etukäteiskysymyksistä, jotka välitetään kokoukseen kutsuttaville.