Dynasty tietopalvelu Haku RSS Österbottens välfärdsområde - Pohjanmaan hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Pöytäkirja 15.12.2023/Pykälä 334


 

 

 

 

Tulevaisuus- ja sopeuttamisohjelma 2024 - Dialyysin ja ihotautien poliklinikan siirtäminen Kristiinankaupungista Närpiöön

 

Aluehallitus 20.11.2023 § 275

 

Valmistelija Christian Palmberg

Sofia Svartsjö

Lisätietoja: puhelinnumero: 06 218 1111 (vaihde), etunimi.sukunimi@ovph.fi

Dialyysiosaston siirtämisestä Kristiinankaupungista Närpiöön on keskusteltu jo aiemmin Selkämeren sairaalan lakkauttamisen yhteydessä. Asia tuli uudelleen ajankohtaiseksi koronapandemian aikana, jolloin entinen eristyshuone otettiin muuhun käyttöön. Tämä on johtanut siihen, että eristystä tarvitsevat potilaat on kuljetettava Vaasaan dialyysihoitoon useita kertoja viikossa. Tilat ovat Kristiinankaupungissa melko hyvässä kunnossa, mutta henkilöstön rekrytoiminen hyvinvointialueen eteläiseen osaan, erityisesti Kristiinankaupunkiin, on haastavaa. Sairaanhoitaja huolehtii toiminnasta paikan päällä, mutta lääketieteellinen vastuu on Vaasan keskussairaalan munuaistautien poliklinikalla. Suurin osa lääkärikonsultaatioista voidaan tehdä puhelimitse Vaasaan, mutta fyysisten lääkäriresurssien saatavuus paikan päällä on epävarmaa, kun akuuteissa tilanteissa tarvitaan konsultaatiota.  Dialyysiyksikössä on 5 paikkaa ja siellä voidaan hoitaa enintään 12 potilasta. Vakansseja on 5,5. Dialyysin lisäksi henkilöstö hoitaa myös ihotautien poliklinikan hajautettua toimintaa (noin 20 % työpanoksesta) ja henkilöstöllä on päivittäin 3-4 tuntia hoitotyöhön liittymättömiä työtehtäviä, joita tehdään, koska tukipalveluita ei ole saatavilla.

Närpiön terveyskeskus on suurempi yksikkö, jonka alueella on suurempi väestömäärä. Välimatka kaupunkien välillä on noin 25 kilometriä, mutta noin 10 prosentilla Kristiinankaupungin väestöstä on 40-60 kilometrin matka Närpiöön. Lukumäärältään hieman useammalla asukkaalla on Närpiön pohjoisosista yhtä pitkä matka Kristiinankaupunkiin. Potilasvirta on vaihdellut vuosien kuluessa, mutta tällä hetkellä noin 70 % potilaista on Närpiöstä. Myös kahtena edellisenä vuotena potilaita on ollut enemmän Närpiöstä kuin Kristiinankaupungista. Yksikkö saa tarvittaessa potilaita myös Korsnäsistä ja Kaskisista. Vain muutamia potilaita on tullut muilta alueilta, eivätkä muut hyvinvointialueet vaikuta olevan kiinnostuneita ostamaan palvelua. Henkilöstöresurssien yhteiskäytön vuoksi on eteläisen osan ihotautien poliklinikan sijaittava samassa kiinteistössä kuin dialyysi.

Närpiön terveyskeskuksessa on tehty mittava remontti ja siellä on vastikään korjattuja tiloja, joita hyvinvointialue jo vuokraa ja jotka sopisivat dialyysitoimintaan ja samalla myös ihotautien poliklinikalle. Muutto merkitsisi selkeää parannusta toimintaan potilasturvallisuuden parantuessa, kun sekä hoitajien että lääkäreiden saatavuus on parempi ja myös rekrytointi on todennäköisesti helpompaa. Lisäksi siellä on käytettävissä tarvittavat eristystilat ja tukipalvelut.  Eteläisen alueen kotisairaala sijaitsee läheisissä tiloissa, mikä tuo lisää synergiaetua. Toimintaa voidaan kokonaisvaltaisesti parantaa samalla, kun henkilöstöresursseja käytetään tehokkaammin. Tämä on täysin strategian ja tulevaisuus- ja sopeuttamisohjelman linjauksen mukaista.

Muutoksen arvioidaan olevan alkuvaiheessa kustannusneutraali, vaikka se todennäköisesti säästää kuluissa. Siirtäminen perustuu lähinnä laadullisiin seikkoihin ja siihen, että useammat potilaat saavat hoitoa lähempänä. Kristiinankaupungin tilat jäävät tyhjiksi, jolloin vuokrakuluja säästyy noin 100 000 euroa vuodessa. Hyvinvointialue maksaa tiloista vuokraa vuoden 2025 loppuun, mutta siirtymäkauden aikana vuokrakulut voidaan saada maksettua valtion siirtymäkorvauksen avulla. Lisätiloja ei tarvitse vuokrata Närpiöstä, mutta joitakin muutostöitä tarvitaan ennen muuttoa, mikä todennäköisesti vaikuttaa vuokratasoon. Itse toiminnan siirtämisestä arvioidaan koituvan kuluja noin 1000 euroa..

 

Sektorijohtaja, lapset, nuoret ja perheet Sjöström Pia-Maria

ehdottaa, että hallitus päättää, että dialyysiyksikkö ja ihotautien poliklinikan hajautettu toiminta siirretään Kristiinankaupungista Närpiöön, kun tarvittavat tilat ovat valmistuneet.

Päätös:

Esittelijä muutti päätösehdotustaan seuraavasti:

ehdottaa,
- että aluehallitus käy keskustelun valmistelussa ehdotetuista palveluverkoston muutoksista.
- että aluehallitus toteaa, että yhteistoimintaneuvottelut ovat vielä kesken, minkä vuoksi hallitus tekee lopulliset päätökset palveluverkoston muutoksista ylimääräisessä kokouksessa 15.12.

Aluehallitus hyväksyi muutetun päätösehdotuksen.

Pöytäkirjaan merkittiin, että toimialajohtajat Christian Palmberg ja Sofia Svartsjö osallistuivat asian käsittelyyn Teamsin kautta.

 

Jakelu

 

 

 

Aluehallitus 15.12.2023 § 334

1473/06.00.00/2023    

Valmistelija Palmberg Christian

Svartsjö Sofia

Lisätietoja: puhelinnumero: 06 218 1111 (vaihde), etunimi.sukunimi@ovph.fi

 

Dialyysiosaston siirtämisestä Kristiinankaupungista Närpiöön on keskusteltu jo aiemmin Selkämeren sairaalan lakkauttamisen yhteydessä. Asia tuli uudelleen ajankohtaiseksi koronapandemian aikana, jolloin entinen eristyshuone otettiin muuhun käyttöön. Tämä on johtanut siihen, että eristystä tarvitsevat potilaat on kuljetettava Vaasaan dialyysihoitoon useita kertoja viikossa. Tilat ovat Kristiinankaupungissa melko hyvässä kunnossa, mutta henkilöstön rekrytoiminen hyvinvointialueen eteläiseen osaan, erityisesti Kristiinankaupunkiin, on haastavaa. Sairaanhoitaja huolehtii toiminnasta paikan päällä, mutta lääketieteellinen vastuu on Vaasan keskussairaalan munuaistautien poliklinikalla. Suurin osa lääkärikonsultaatioista voidaan tehdä puhelimitse Vaasaan, mutta fyysisten lääkäriresurssien saatavuus paikan päällä on epävarmaa, kun akuuteissa tilanteissa tarvitaan konsultaatiota.  Dialyysiyksikössä on 5 paikkaa ja siellä voidaan hoitaa enintään 12 potilasta. Vakansseja on 5,5. Dialyysin lisäksi henkilöstö hoitaa myös ihotautien poliklinikan hajautettua toimintaa (noin 20 % työpanoksesta) ja henkilöstöllä on päivittäin 3-4 tuntia hoitotyöhön liittymättömiä työtehtäviä, joita tehdään, koska tukipalveluita ei ole saatavilla.

Närpiön terveyskeskus on suurempi yksikkö, jonka alueella on suurempi väestömäärä. Välimatka kaupunkien välillä on noin 25 kilometriä, mutta noin 10 prosentilla Kristiinankaupungin väestöstä on 40-60 kilometrin matka Närpiöön. Lukumäärältään hieman useammalla asukkaalla on Närpiön pohjoisosista yhtä pitkä matka Kristiinankaupunkiin. Potilasvirta on vaihdellut vuosien kuluessa, mutta tällä hetkellä noin 70 % potilaista on Närpiöstä. Myös kahtena edellisenä vuotena potilaita on ollut enemmän Närpiöstä kuin Kristiinankaupungista. Yksikkö saa tarvittaessa potilaita myös Korsnäsistä ja Kaskisista. Vain muutamia potilaita on tullut muilta alueilta, eivätkä muut hyvinvointialueet vaikuta olevan kiinnostuneita ostamaan palvelua. Henkilöstöresurssien yhteiskäytön vuoksi on eteläisen osan ihotautien poliklinikan sijaittava samassa kiinteistössä kuin dialyysi.

Närpiön terveyskeskuksessa on tehty mittava remontti ja siellä on vastikään korjattuja tiloja, joita hyvinvointialue jo vuokraa ja jotka sopisivat dialyysitoimintaan ja samalla myös ihotautien poliklinikalle. Muutto merkitsisi selkeää parannusta toimintaan potilasturvallisuuden parantuessa, kun sekä hoitajien että lääkäreiden saatavuus on parempi ja myös rekrytointi on todennäköisesti helpompaa. Lisäksi siellä on käytettävissä tarvittavat eristystilat ja tukipalvelut.  Eteläisen alueen kotisairaala sijaitsee läheisissä tiloissa, mikä tuo lisää synergiaetua. Toimintaa voidaan kokonaisvaltaisesti parantaa samalla, kun henkilöstöresursseja käytetään tehokkaammin. Tämä on täysin strategian ja tulevaisuus- ja sopeuttamisohjelman linjauksen mukaista.

Muutoksen arvioidaan olevan alkuvaiheessa kustannusneutraali, vaikka se todennäköisesti säästää kuluissa. Siirtäminen perustuu lähinnä laadullisiin seikkoihin ja siihen, että useammat potilaat saavat hoitoa lähempänä. Kristiinankaupungin tilat jäävät tyhjiksi, jolloin vuokrakuluja säästyy noin 100 000 euroa vuodessa. Hyvinvointialue maksaa tiloista vuokraa vuoden 2025 loppuun, mutta siirtymäkauden aikana vuokrakulut voidaan saada maksettua valtion siirtymäkorvauksen avulla. Lisätiloja ei tarvitse vuokrata Närpiöstä, mutta joitakin muutostöitä tarvitaan ennen muuttoa, mikä todennäköisesti vaikuttaa vuokratasoon. Itse toiminnan siirtämisestä arvioidaan koituvan kuluja noin 1000 euroa.

 

Sektorijohtaja, lapset, nuoret ja perheet Sjöström Pia-Maria

ehdottaa, että hallitus päättää, että dialyysiyksikkö ja ihotautien poliklinikan hajautettu toiminta siirretään Kristiinankaupungista Närpiöön, kun tarvittavat tilat ovat valmistuneet.

Päätös:

Ehdotus hyväksyttiin.

Keskustelun aikana hallituksen jäsen David Pettersson ehdotti, että dialyysiyksikön ja ihotautien poliklinikan toiminta jatkuu Kristiinankaupungissa. Ehdotus ei saanut kannatusta, joten se raukesi. David Pettersson ilmoitti eriävän mielipiteen pöytäkirjaan.

Merkittiin pöytäkirjaan, että toimialajohtaja Christian Palmberg ja Sofia Svartsjö osallistuivat asiantuntijoina asian käsittelyyn Teamsin kautta.

 

Jakelu