Dynasty tietopalvelu Haku RSS Österbottens välfärdsområde - Pohjanmaan hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluehallitus
Esityslista 21.10.2024/Asianro 236


Liite 83 Kysely

 

 

 

 

Kyselyn vastaukset yhteistyöstä kunnille, kolmannelle sektorille ja yksityisille palveluntuottajille

 

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen sekä yhdyspintojen jaosto 25.09.2024 § 45

 

Valmistelija Mari Plukka

Erkki Penttinen

Lisätietoja: puhelinnumero: 06 218 1111 (vaihde), etunimi.sukunimi@ovph.fi

Johtoryhmän keväällä tekemän linjauksen mukaisesti tehtiin kunnille, kolmannelle sektorille ja yksityisille palveluntuottajille kysely yhteistyöstä. Vastauksia saatiin yhteensä 71. Kyselyn vastausaikaa pidennettiin, mutta enempää vastauksia ei saatu.

Vastausten perusteella voidaan todeta, että jatkossa yhteistyössä on kiinnitettävä paremmin huomiota yhteyshenkilöiden nimeämiseen ja yhteystietojen antoon sekä yhteisten tavoitteiden määrittelyyn ja keskusteluun. Myös yhteistyörakenteissa on vastausten pohjalta kehitettävää. Tarkemmat analyysit vastauksista löytyy liitteestä. Pohjanmaan hyvinvointialueen johtoryhmän keskustelun pohjalta päätettiin, että parantaa yhteyshenkilöiden nimeämisen selkeyttämistä ja yhteystietojen löydettävyyttä verkkosivuilla parannetaan. Pilotin kautta etsitään uudenlaisia yhteistyömalleja.

Laatujohtaja Plukka Mari

Jaosto käy keskustelun kyselyn vastauksista ja sopii siitä, millaisia toimenpiteitä vastausten pohjalta sovitaan tehtävän.

Päätös:

Jaosto merkitsi keskustelun tiedoksi. Keskustelua ja kehittämistä jatketaan.

 

 

 

 

 

Aluehallitus 21.10.2024  

4396/00.01.03.01/2024    

Valmistelija Mari Plukka

Erkki Penttinen

Lisätietoja: puhelinnumero: 06 218 1111 (vaihde), etunimi.sukunimi@ovph.fi

 

Sektorijohtaja, työikäiset Penttinen Erkki

ehdottaa, että hallitus merkitsee asian tiedoksi.

Päätös:

 

 

Jakelu