RSS-linkki
Kokousasiat:https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Vanhusneuvosto
Esityslista 23.09.2026/Asianro 27
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Palvelusetelien arvot säännöllisessä kotihoidossa ja ympärivuorokautisessa palveluasumisessa
Vanhusneuvosto 23.09.2026
ÖVPH/5595/00.02.04.00/2026
Valmistelija Widd Christine
Lisätietoja: puhelinnumero: 06 218 1111 (vaihde), etunimi.sukunimi@ovph.fi
Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä annetun lain (569/2009) mukaan hyvinvointialue voi järjestää palveluja myöntämällä asiakkaalle palvelusetelin palvelun hankkimiseksi hyväksytyltä yksityiseltä palveluntuottajalta.
Valtakunnallisten linjausten mukaan hyvinvointialueen tulee määrittää kohtuulliset palvelusetelien enimmäisarvot siten, että asiakkaan mahdollisuus valita palveluntuottaja turvataan hänen taloudellisesta tilanteestaan riippumatta.
Säännöllisessä kotihoidossa ja ympärivuorokautisessa palveluasumisessa palvelusetelin arvon määrittäminen perustuu asiakkaan maksukykyyn.
Palvelusetelilain mukaisesti palvelusetelin arvoa tulee lisäksi voida korottaa yksilöllisesti tilanteissa, joissa asiakkaan tai hänen perheensä toimeentulo muutoin vaarantuisi. Tällöin harkinta perustuu asiakkaan taloudellisen tilanteen kokonaisarviointiin.
Vanhusneuvoston kokouksessa esitellään hyvinvointialuehallituksen vahvistamat säännöllisen kotihoidon ja ympärivuorokautisen palveluasumisen palvelusetelien enimmäisarvot sekä pääperiaatteet, joiden mukaisesti asiakkaiden yksilölliset palvelusetelien arvot määräytyvät.
Toimialajohtaja, koti- ja asumispalvelut Pellfolk Tony
Vanhusneuvosto merkitsee esittelyn tiedoksi.
Päätös:
Liitteet |
|
Jakelu |
|
| Edellinen asia | Seuraava asia | |