Dynasty tietopalvelu Haku RSS Österbottens välfärdsområde - Pohjanmaan hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta (Pohjanmaan hyvinvointialue)
Pöytäkirja 24.05.2023/Pykälä 22


Liite 2 Arviointikertomus 2022

 

 

 

Österbottens välfärdsområdes logotyp. 

Pohjanmaan hyvinvointialueen kuntayhtymän tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2022

 

Tarkastuslautakunta (Pohjanmaan hyvinvointialue) 24.05.2023 § 22

620/00.03.01/2023    

 Kuntayhtymän tarkastuslautakunta 28.4.2023 § 13

 

Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tulee valmistella valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Hallitus antaa valtuustolle lausunnon niistä toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

Tarkastuslautakunta on laatinut arviointikertomuksen, joka sisältää arvioinnin tulokset. Arviointikertomus luovutetaan valtuustolle, joka käsittelee sen tilinpäätöksen yhteydessä.

 

Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Kjell Heirin ehdotus:

Tarkastuslautakunta viimeistelee ja hyväksyy arviointikertomuksen vuodelta 2022 ja ehdottaa hyvinvointialueen tarkastuslautakunnalle, että:

  1. valtuusto merkitsee arviointikertomuksen tiedoksi
  2. valtuusto antaa hallitukselle tehtäväksi ilmoittaa tilivelvollisille viranhaltijoille ja toimielimille ne havainnot, joista tarkastuslautakunta on huomauttanut arviointikertomuksessa.

 

Tarkastuslautakunnan päätös:

Tarkastuslautakunta kävi läpi arviointikertomusluonnoksen sekä teki joitakin korjauksia tekstiosuuteen. Tämän jälkeen arviointikertomus allekirjoitettiin. Sihteeri valtuutettiin suorittamaan tekniset korjaukset ennen kertomuksen lähettämistä käännettäväksi. Käännöksestä huolehtii hyvinvointialueen oma kääntäjä.

Koska kuntayhtymän tarkastuslautakunta ei ole toimivaltainen valmistelemaan asioita hyvinvointialueen valtuustolle, lähetetään tilintarkastuskertomus hyvinvointialueen tarkastuslautakunnalle käsiteltäväksi. Tarkastuslautakunta päätti ehdottaa hyvinvointialueen tarkastuslautakunnalle, että:

  1. hyvinvointialueen valtuusto merkitsee arviointikertomuksen tiedoksi
  2. hyvinvointialueen valtuusto antaa hallitukselle tehtäväksi ilmoittaa tilivelvollisille viranhaltijoille ja toimielimille ne havainnot, jotka tarkastuslautakunta on tuonut esiin arviointikertomuksessa.

 

Tarkastuslautakunta (Pohjanmaan hyvinvointialue) 24.05.2023

  

Lisätietoja: puhelinnumero: 06 218 1111 (vaihde), etunimi.sukunimi@ovph.fi

 

Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja:
Tarkastuslautakunta tutustuu arviointikertomukseen ja ehdottaa, että:
1. valtuusto merkitsee arviointikertomuksen tiedoksi
2. antaa hallituksen tehtäväksi ilmoittaa tilivelvollisille viranhaltijoille ja toimielinten hallinnolle havainnoista, jotka tarkastuslautakunta on ottanut esille arviointikertomuksessa.

Päätös:

Ehdotus hyväksyttiin.