Dynasty tietopalvelu Haku RSS Österbottens välfärdsområde - Pohjanmaan hyvinvointialue

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ovph-d10julk.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Aluevaltuusto
Pöytäkirja 12.09.2022/Pykälä 80


 

 

 

Österbottens välfärdsområdes logotyp. 

Sellaisten tarpeellisten virkojen ja toimien perustaminen hyvinvointialueelle 2022, joihin ei siirretä henkilöstöä siirtyviltä kunnilta ja kuntayhtymiltä 2023

 

Aluehallitus 29.08.2022 § 91

 

Valmistelija 

Lisätietoja: puhelinnumero: 044 323 1740, etunimi.sukunimi@ovph.fi

Henkilöstö siirretään hyvinvointialueen virkoihin ja toimiin nykyisiltä työnantajiltaan 1.1.2023. Jo nyt on voitu todeta, että osa siirrettävistä työtehtävistä  on sellaisia, ettei niihin siirretä henkilöstöä. Tämä koskee lähinnä sosiaalihuollon palveluita Kruunupyyssä, mutta myös hallinnollisia tehtäviä kaikissa uusissa siirtyvissä toiminnoissa Pohjanmaan pelastuslaitosta lukuun ottamatta, toisin sanoen tämä koskee Eskoota, Kårkullaa, Korsnäsiä ja Kruunupyytä sekä sitä osaa toiminnasta, joka siirtyy Keski-Pohjanmaan pelastuslaitokselta. Jotta pystymme varmistamaan toiminnan jatkumisen keskeytyksettä, on tärkeää, että voimme rekrytoida virkojen ja toimien haltijat hyvissä ajoin ennen vuodenvaihdetta.

 

Rekrytointien toteutumisen ajankohdan mukaisesti kulut syntyvät vuonna 2022, ja henkilöstökuluja muodostunee 2-3 kuukauden ajalta. Ne eivät voi rasittaa kuntayhtymän talousarviota, vaan hyvinvointialueen on kustannettava ne niin, että järjestelemme uudelleen palkkamäärärahat, jotka meillä jo nyt on hyvinvointialueen suunnittelua varten. Toimenpiteen arvioidaan kustantavan noin 450 000 euroa loka-joulukuussa 2022.

 

Toimenpide ei siis vaadi lisätalousarviota, vaan kyse on määrärahojen muuttamisesta vuoden 2022 jäljellä olevan ajan ajaksi. Koska vastaavat palvelut ovat jo kunkin organisaation kustannuslaskelmissa 2022, lasketaan kustannusten sisältyvän hyvinvointialueen laskettuun rahoitukseen 2023. Eri hallinnonalojen palveluita voidaan vähitellen tehostaa, mutta on aivan liian riskialtista, jos toiminta siirtyy meille ilman, että vastaava henkilöstö tekee työtehtävät alkuvaiheessa, jolloin toiminta on haavoittuvaisimmillaan.

 

Perustettavat uudet toimet ja virat

1 osallisuuspäällikkö, virka

3 koordinoivaa esimiestä, virka

1 johtava sosiaalityöntekijä, virka

6 sosiaalityöntekijää, virka

1 perhetyöntekijä, toimi

2 sosiaaliohjaajaa, virka

2 palvelusihteeriä, toimi

1 kuraattori 

2 työllisyyskoordinaattoria, toimi

2-6 sosiaaliohjaajaa (riippuu siitä, mitä siirtyy vuodenvaihteessa)

1 handledare

 

8 HR-asiantuntijaa

1 HR-järjestelmävastaava

1 controller

2 laskutussihteeriä

2 taloussihteeriä

1 hankintasuunnittelija

2 varastotyöntekijää

1 hallintopäällikkö

2 johdon assistenttia

1 tietoturva-asiantuntija

2 ICT-järjestelmäasiantuntijaa

 

Hyvinvointialuejohtaja Kinnunen Marina

ehdottaa, että hallitus ehdottaa valtuustolle, että virat ja toimet perustetaan ehdotuksen mukaisesti ja rekrytointi voidaan käynnistää, mikäli palkkaukset mahtuvat hyvinvointialueelle vuodeksi 2022 myönnetyn valmistelumäärärahan kehyksiin.

Päätös:

Ehdotus hyväksyttiin. Hallitus esittää valtuustolle, että virat ja toimet perustetaan 1.10.2022 alkaen.

 

Aluevaltuusto 12.09.2022 § 80

2033/00.02.00.00/2022    

Valmistelija Nystrand Lena

Lisätiedot, puhelinnumero 044 323 1740, fornamn.efternamn@ovph.fi

Ärende

Styrelsen

esittää valtuustolle, että yllä olevat virat ja toimet perustetaan 1.10.2022 alkaen.

Päätös:

Hyväksyttiin esityksen mukaan.